SRV:lle ja YIT:lle puukoulujen ja -päiväkotien elinkaarihankkeita
Keväällä 2025 on uutisoitu kahdesta merkittävästä puurakentamisen elinkaarihankkeesta varhaiskasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Molemmissa tapauksissa rakennusliikkeitä innostaa laadukkaat, terveelliset ja turvalliset tilat, joita ne pääsevät toteuttamaan kuntien palveluiden tueksi.
Sekä SRV:n että YIT:n tiedotteiden mukaan ne vastaavat hankkeissaan rakennusten suunnittelusta, toteuttamisesta ja 20 vuoden palvelujaksosta, joka sisältää myös vastuun kiinteistöjen optimaalisesta energiankulutuksesta. Molemmat tavoittelevat mahdollisimman alhaista hiilijalanjälkeä koko rakennuksen elinkaaren ajalle ja molemmat aikovat hakea hankkeilleen myös Rakennustiedon viiden tähden RTS-luokitusta, jossa huomioidaan laajasti rakennuksen kestävyys, hiilijalanjälki ja energiatehokkuus.
Kirjoittaja: Anu Turunen, Puuinfo Oy

Kirkkonummelle monitoimitalo
SRV ja Kirkkonummen kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nissnikun monitoimitalon toteuttamisesta Kirkkonummelle elinkaarihankkeena. Hankkeessa toteutetaan tilat Nissnikun yhtenäiskoulun 1–9 luokille ja Masalan kirjasto sekä nuorisotilat. Kaksikerroksinen rakennus toteutetaan puurakenteisena. Sopimuksen kokonaisarvo SRV:lle elinkaaripalvelut huomioiden on noin 50 miljoonaa euroa.
Kirkkonummen kunta sain hankkeeseen viisi tarjousta, joista SRV:n ehdotus voitti sekä hinta- että laatupisteissä. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä. Bruttoala on 9 500 neliömetriä. Rakennustyöt käynnistyvät purkutöillä kesällä 2025 ja kohteen on määrä valmistua joulukuussa 2027.
Turkuun seitsemän päiväkotia
Turun kaupunginvaltuusto valitsi YIT:n seitsemän Turussa sijaitsevan päiväkodin toteuttajaksi sekä niiden elinkaaripalvelujen tuottajaksi. Rakennukset tulevat Turun kaupungin omistaman kiinteistöosakeyhtiön omistukseen. Sopimusten kokonaisarvo YIT:lle on noin 72 miljoonaa euroa.
Elinkaarihankekokonaisuuteen kuuluu uudet päiväkotirakennukset Pääskyvuoreen, Pihlajaniemeen, Skanssiin, Harittuun, Varissuolle, Uittamolle ja Marttiin. Massiivipuurakenteisten päiväkotien yhteenlaskettu laajuus on noin 15 000 bruttoneliömetriä. Tilat tulevat noin 970 varhaiskasvatusikäisen lapsen sekä noin 250 henkilökunnan jäsenen käyttöön. Rakentaminen on tarkoitus käynnistää keväällä 2026, kun suunnitteluvaihe on saatettu valmiiksi. Kaikki seitsemän kohdetta olisivat valmiita viimeistään huhtikuussa 2029. YIT:n tavoitteena on myös vähäpäästöinen työmaa, jossa käytetään uusiutuvia energialähteitä.

Vielä viisi päiväkotia lisää
Seitsemän uuden päiväkodin rakentaminen on osa Turun kaupungin suurta päiväkotien uudistushanketta, joka perustuu pormestariohjelman 2021–2025 tavoitteisiin. Uudistushankkeessa on sovittu terveellisten ja turvallisten päiväkotien rakentamisesta vanhojen, purettavien tilalle. Lisäksi suunnitellaan viiden uuden päiväkodin rakentamista vuokrahankkeena Varissuolle, Lausteelle, Pitkämäkeen, Härkämäkeen ja Länsikeskukseen.
Lisää aiheesta: