1.7.2020

Ajurinmäen päiväkoti ja asukaspuisto

Ajurinmäen päiväkodissa on tilat kolmelle kotialueelle sekä avoimelle päiväkotitoiminnalle. Rakennuspaikka on vanha puutarha, jonka kasveja ja puita on säilytetty osana leikkipihaa.

Rakennus on sijoitettu ilmasto- ja rakentamisolosuhteiltaan suotuisaan etelärinteeseen. Leikkipiha on rajattu mahdollisimman laajaksi, ja huoltopiha on koverrettu rinteeseen rakennuksen taakse. Asukaspuiston sisäänkäynti on rakennuksen itäpäädyssä Porarinkadun päätteenä, ja päiväkotiin saavutaan leikkipihan kautta. Tontin takaosassa kohoavalla kalliolla sijaitsee toisen maailmansodan aikaisia linnoituslaitteita.

Mielikuvitusta ruokkivan, oliomaisen rakennuksen suojassa oleva piha avautuu lämpimään ilmansuuntaan. Kattolappeiden alle jäävät sisätilat ovat vaihtelevan korkuisia, ja ikkunat on sijoitettu näennäisen sattumanvaraisesti. Katto muodostaa keinotekoisen rinnemaiseman, jonka päällä valolyhdyt seisovat laatikkomaisina pienoisrakennuksina.

Tilat sijoittuvat keskikäytävän varrelle. Pihan puolella ovat päiväkodin ryhmähuoneet, asukaspuistotilat sekä toimistotilat. Pienten lasten ryhmä sijaitsee rakennuksen matalassa länsipäädyssä. Ylärinteen puolella ovat pesu- ja sosiaalitilat, palvelukeittiö sekä tekniset tilat. Ilmanvaihtokonehuone sijaitsee ullakolla.

Korkean kattoharjan kohdalla on päiväkodin sydämenä toimiva sali. Se on puulla verhottu, vapaamuotoinen tila, josta avautuu rajattuja näkymiä kallioiseen metsään.

Yksikerroksisen puurakennuksen paloluokka on P3. Julkisivut ovat lohikäärmeenpunaiseksi öljymaalattua vaakalautaa, ja sisäänkäyntisyvennykset on maalattu valkoisiksi. Vesikatteena on punainen bitumikermikate. Sokkelit ja tukimuurit ovat paikalla valettua tummanharmaata betonia.

Faktat kohteesta

Ajurinmäen päiväkoti ja asukaspuisto

  • Sijainti | Leppävaara, Espoo
  • Käyttötarkoitus | Päiväkoti
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Espoon kaupunki, Tilakeskus liikelaitos
  • Valmistumisvuosi | 2008
  • Kokonaisala | 1 209 m2
  • Tilavuus | 4 927 m3
  • Investointikustannukset | 2 700 000€
  • Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy
  • Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Taskinen & Eiskonen Oy
  • Pääurakoitsija | Rakennusliike Saukkonen Oy
  • Valokuvat | Jussi Tiainen
  • Teksti | Jari Frondelius, Jaakko Keppo ja Juha Salmenperä