Kärsämäen Paanukirkko

Kirkko koostuu hirsisestä ”sydämestä” ja mustaksi tervatusta, paanupintaisesta ”takista”. Idea on sekä rakenteellinen että toiminnallinen: ratkaisu tavoittelee optimaalista säänkestoa ja hirsikehän ja takin välisen, hämärän, tunnelmallisen tilan kautta kuljetaan kattolyhdyn valaisemaan saliin. Kirkon hahmo sopeutuu paikalliseen rakennuskantaan ja pelkistetty arkkitehtuuri jatkaa kansanrakentajien puukirkkoperinnettä.

Paanukirkko sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Pyhäjoen rantatörmällä, Kattilakosken partaalta, lähellä vanhan, puretun kirkon sijaintipaikkaa. Alue on muinaismuistolailla suojeltu. Ympäristöä hallitsevat viljelty peltomaisema, yksinkertaiset agraarirakennukset sekä vuolas Pyhäjoki.

Kirkko rakennettiin arkkitehti Panu Kailan idean mukaan 1700-luvun käsityömenetelmillä ja työkaluilla. Ajatus modernin kirkon rakentamisesta vanhoin menetelmin osoittautui työn edetessä rikkaudeksi ja tuotti tuloksen, johon nykyään harvoin päästään.

Materiaalit

Hirsikehän tukit kaadettiin seurakunnan metsästä ja vedettiin hevosvoimin rakennuspaikalle. Tukit sahattiin käsin tai Pyhäjoen rannassa sijaitsevalla vanhalla sahalla. Läpihammaslukkonurkat työstettiin kirveellä, sahalla ja taltalla. Hirsikehä koottiin talvella kolmessa osassa rakennuspaikan viereisellä pellolla. Perustusten valmistuttua kehikko siirrettiin oikealle paikalleen ja nostettiin omatekoisen vinssin avulla lopulliseen korkeuteensa. Hirren pinta viimeisteltiin leveäteräisellä piilukirveellä.

Kattorakenteet rakennettiin paikalla 5 x 5” sahatusta puusta. Liitokset lovettiin ja varmistettiin pihlajapuisilla tapeilla. Kirkkosalin keskellä on erityisen mielenkiintoinen liitos. Hirsiseinien keskeltä tulevien sauvojen lohenpyrstölle veistetyt päät lukittiin kirkkosalin keskipisteessä kattolyhdyn sauvoihin loveusliitoksella ja sauvat liitettiin yhteen puukiiloilla.

Kattoon ja ulkoseiniin lohkottiin 50 000 haapapaanua. Paanun pinta on elävä ja kestävä, sillä puun solukko jäi lohkottaessa ehjäksi. Paanut viimeisteltiin veistämällä, kastettiin kuumaan tervaan ja naulattiin paikoilleen.
Takorautaiset naulat, pultit, saranat, latat, haat, lukot ja kaiteet tehtiin sepäntyönä kierrätetystä romumetallista. Metallia käytettiin vain paikoissa, joissa se oli välttämätöntä ja yksityiskohdat suunniteltiin yhdessä toteuttajien kanssa. Pelkästään nauloja taottiin 70 000 kappaletta. Takorautaosat karkaistiin upottamalla kuuma, hehkuvan punainen metalli hetkeksi tervaan. Käsittely muodosti mustan, ruosteelta suojaavan pinnan.

Paanut ja perustukset tehtiin talkootyönä. Hirsikehä, rakenteet ja vaativat yksityiskohdat toteutettiin hankkeessa koulutettujen ammattilaisten johdolla. Puurakennustaidon säilymisen kannalta oli tärkeää, että iäkkäiden ammattilaisten osaaminen siirrettiin nuoremmille sukupolville. Rakentamisen yhteydessä opetettiin perinteisten menetelmien käyttöä ja tuotettiin opetusmateriaalia.

Toteutus

Suunnitelma perustuu Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston Puustudiossa 1998 järjestetyn kilpailun voittaneeseen ehdotukseen ”Kantaatti” ja työn pohjalta laatimaani diplomityöhön. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 2000 ja se vihittiin käyttöön 25.7.2004. Arkkitehti Panu Kaila ja vastaava mestari Kalevi Huttunen olivat keskeisiä henkilöitä vanhojen työtapojen etsimisessä. Arkkitehti Antti Pihkalan ja paanumestari Eero Majavan tietämys auttoi julkisivujen tekemisessä. Rakenteet suunniteltiin yhdessä arkkitehti, DI Jussi Tervaojan kanssa.

Kirkon rakentaminen edellytti perinpohjaista tutustumista vanhoihin rakennusmenetelmiin. Ratkaisuja ei löytynyt suoraan, vaan ne tehtiin perinteeseen tukeutuen, suunnittelijoiden ja rakentajien välisten pohdintojen perusteella. Vanhojen käsityöntaitajien käytännön taidot, tiedot sekä työvälineet tekivät projektista ainutlaatuisen. Useiden toteuttajien tekemä lopputulos on hieman kirjava, mutta kokonaisuutena eheä, tunnelmallinen ja inhimillinen. Tekijöiden käden jälki näkyy.