16.7.2020

Päiväkoti Taika

Lasten mittakaava ja lasten tarpeet ovat olleet keskeisenä lähtökohtana Päiväkoti Taikan suunnittelussa. Taika tarjoaa lapsille viihtyisän ja kodikkaan ympäristön sekä päivä- että yöhoidon tarpeisiin vuorokauden ympäri. Iltaisin ja viikonloppuisin rakennus palvelee alueen asukkaita yhteisenä harrastamisen ja kokoontumisen paikkana.

Päiväkoti Taika on suunniteltu huolellisesti lasten ja kasvattajien tarpeet huomioiden. Taika avasi ovensa seinäjokelaisille perheille tammikuussa 2018, ja se on alusta saakka otettu ilolla vastaan. Taika on sijaintinsa ansiosta helposti saavutettavissa ja palvelee laajaa käyttäjäkuntaa eri puolilta Seinäjokea.

Päivähoitopaikkoja on 225 lapselle, joiden ikä vaihtelee yhdestä seitsemään vuoteen. Lisäksi Taika tarjoaa 60 yöhoitopaikkaa yhteensä noin 200 lapselle, joiden vanhemmat tekevät vuorotyötä. Koko Seinäjoen yöhoitopaikkojen tarjonta on nyt keskitetty yhteen paikkaan. Hoitohenkilökuntaa ja kasvattajia Taikassa työskentelee 50. Suhteellisen isosta oppilasmäärästä huolimatta tunnelma on kodikas ja mittakaava on lähellä lasta.

Taika sijaitsee pienen metsäalueen laidalla 50-luvulla rakennetun pientaloalueen tuntumassa. Ulkoapäin rakennuksen hahmo muistuttaa ison pohjalaisen ladon muotoa, mutta sisältä se on valoisa ja värikäs. Tähdenmuotoinen pohjaratkaisu tuo tilaan rytmiä ja mahdollistaa kodikkaan mittakaavan. Vaihtelevat kattomuodot puolestaan asettuvat luontevasti vuoropuheluun pientaloalueen kattomaiseman kanssa.

Neljään sakaraan jakautuvan rakennuksen yhteisen keskus aulan ympärille jäsentyvä ratkaisu mahdollistaa tilojen järjestämisen tehokkaalla ja joustavalla tavalla. Rakennus on jaettu kuuteen kotipesäalueeseen, joissa kussakin on tilat kahdelle 18-20 lapsen ryhmälle. Jokaisella kotipesäalueella on oma sisäänkäyntinsä suoraan päiväkodin pihalta, ja pihalle avautuvat isot ikkunat tuovat rakennukseen runsaasti valoa. Tilat rytmittyvät leikkisästi vaihtelevien avointen tilojen ja suojaisien kolojen sarjaksi. Jokaisella kotipesällä on myös oma paikkansa päiväunien nukkumista ja rauhoittumista varten. Kullakin alueella on oma värinsä, jonka avulla lasten on helppo tunnistaa talon eri osat.

Tilat on suunniteltu joustavasti siten, että iltaisin ja viikonloppuisin rakennus palvelee alueen asukkaita ja muita kaupunkilaisia yhteisenä kokoontumisen ja kohtaamisen paikkana. Keskiaulan avoin, korkea tila toimii päivisin lasten yhteisenä ruokailutilana ja muuntuu iltaisin näyttämötilaksi tai kokoontumispaikaksi. Monipuoliset ja toiminnalliset tilat tarjoavat mahdollisuuden myös monenlaiseen harrastustoimintaan puutyöpajasta maalaukseen soveltuvine tiloineen aina isoon voimistelusaliin ja pohjakerroksen uima-altaaseen. Keskiaulan isot ”lukuportaat” muodostavat auditoriomaisen tilan, joka palvelee erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia.

Rakenteellisesti Taika on puun ja teräksen yhdistelmä. Ulkoseinät on paneloitu lehtikuusella, joka patinoituu ajan myötä hopeanharmaaksi antaen ajan jäljen näkyä talon ilmeessä. Paikoin osa ulkoseinistä on päällystetty sinkityllä teräksellä, joka heijastaa taivaan ja ympäröivän maiseman värejä. Myös sisätiloissa ja huonekaluissa on käytetty puuta ja seinät on verhoiltu kuusilaudoituksella. Lattioissa materiaalina on linoleum, jota on helppo hoitaa ja ylläpitää.

Faktat kohteesta

Päiväkoti Taika

  • Sijainti | Seinäjoki
  • Käyttötarkoitus | Päiväkoti
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Seinäjoen kaupunki
  • Valmistumisvuosi | 2017
  • Kokonaisala | 3 100 m2
  • Investointikustannukset | 6 959 767€
  • Arkkitehtisuunnittelu | OOPEAA
  • Rakennesuunnittelu | Contria Oy
  • LVIA-suunnittelu | Insinööritoimisto Ylitalo Oy
  • Sähkösuunnittelu | Insinööritoimisto Ylitalo Oy
  • Sisustussuunnittelu | OOPEAA
  • Pääurakoitsija | KVR-urakka: Rakennus K. Karhu Oy, Sähkö-, LV-, IV- ja automaatiourakka: Caverion Suomi Oy
  • Valokuvat | Mikko Auerniitty
  • Teksti | OOPEAA