2.7.2020

Julkisella tuella haetaan puun käytölle lisäarvoa

Cecobois on Wood Works -ohjelman ranskankielisen Kanadan puurakentamisen promootio-organisaatio. Ohjelman puitteissa tehdään koerakentamisen hankkeita ja projekteja, joiden tavoitteena on osoittaa puurakentamisen toimivuus erilaisissa kohteissa. Ohjelmalla on käytettävissä 15 miljoonaa Kanadan dollaria (10 miljoonaa euroa) koerakentamisen lisäkustannuksiin, puurakentamisen tutkimukseen, kehittämiseen ja suunnitteluun. Tämän lisäksi Cecobois-ohjelma saa Ouebecin provinssin hallitukselta vuosittain miljoona dollaria (750 000 euroa) puurakentamisen promootioon kouluissa, nuorten työllistymiseen alalle sekä ammattilaisten kouluttamiseen.

Quebecin provinssin hallitus on Brittiläisen Kolumbian provinssin tapaan vahvasti sitoutunut puurakentamisen edistämiseen. Vuonna 2007 perustettiin Ouebecissä Promotion Wood -ohjelma, minkä tavoitteena on saada puuta enemmän paikalliseen rakentamisen markkinaan. Samalla uudistettiin ja helpotettiin puurakentamista koskevia rakennusmääräyksiä sekä lisättiin tutkimus- ja kehityspanostuksia uusien puurakentamisen tuotteiden kehittämiseen.

Vuonna 2013 julkaistiin Wood Chart -kartta edistämään puun käyttöä julkisessa rakentamisessa. Sen ideana on selvittää puun käytön mahdollisuudet kaikessa julkisessa rakentamisessa. Tämä on Quebecin oma Wood First Act -asetus, jolla on samoja tavoitteita puurakentamisen edistämiseksi ja ilmastomuutoksen hidastamiseksi.

Tukea koerakentamiseen, tutkimukseen ja koulutukseen

Cecobois-ohjelman johtajan Gerald Beaulieun mielestä tällä vuosikymmenellä on tukitoimien ansiosta saatu aikaan paljon tuloksia. – Teollisuudella on nyt käytössä uusia puurakentamisen tuotteita kuten massiivipuuratkaisut, kehitystyön tuloksena on uudistettu rakentamisen liitosratkaisuja ja palomääräyksiä on uudistettu puun käytön kannalta edullisimmiksi. Myös puurakenteiden käyttäytymistä maanjäristysoloissa on tutkittu, koska sen hallinnalle on tarvetta varsinkin Kanadan länsiosissa ja monissa Aasian maissa.

Beaulieun mukaan puurakentamisen kasvulle on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita myös sen talous- ja työllisyysvaikutusten takia. – Kun yhden kuutiometrin hinta tukkipuulle on noin 70 dollaria, jalostettuna hinta nousee 1500-2000 dollariin kuutiolta. Puun käytön lisäarvo tulee työpaikkojen kautta ja arvonlisäys jää tälle alueelle.

– Vaikka viemme edelleen paljon sahatavaraa ulkomaille, tulevaisuudessa tavoitteena on yhä korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittäminen ja tuottaminen sekä niiden vienti. Tästä syntyy lisäarvoa, mitä hallitus tavoittelee näillä puun käytön edistämisohjelmilla.

Puurakenteiset toimistot vetonaulana työntekijöiden viihtymiselle

Monien edistämishankkeiden seurauksena Quebecissä on paljon julkisia puurakentamisen kohteita kuten kouluja, päiväkoteja, siltoja ja hotelleita. – Kun puurakentamisen toimivuus voidaan osoittaa vaativissa suuren mittakaavan kohteissa kuten sairaalarakentamisessa tai korkeissa kerrostaloissa, se lisää puun käytön uskottavuutta suunnittelijoiden, arkkitehtien, rakennuttajien ja rakentajien silmissä. Julkisen rakentamisen esimerkit ruokkivat myös yksityistä markkinaa, arvioi Beaulieu.

– Cecobois tukee alan ammattilaisia käyttämään enemmän puuta, meidän tekninen tukitiimimme järjestää koulutusta ja toimii apuna suunnittelijoille ja rakentajille. Järjestämme koulutusta, tapahtumia, promootiotilaisuuksia, esittelemme puun käytön parhaita käytäntöjä ja tuotamme puurakentamista koskevaa materiaalia puurakentamisen viestintään.

Beaulieu näkee tulevaisuuden suurimpina haasteena puurakentamisen kasvulle osaavan työvoiman saatavuuden. – Meillä on alhainen työttömyys ja työvoimasta pulaa jo nyt. Kun IT-sektori taistelee uusista osaajista, he ovat havainneet hyvän toimistoympäristön myönteisen vaikutuksen työvoiman saatavuuteen. Siksi yritykset ovat käyttäneet puuta modernissa toimistorakentamisessa ja saaneet hyvästä työmiljööstä vetonaulan työvoiman saamiseksi. Rakennus ei ole vain rakennus, vaan sillä voi olla suuri merkitys siellä työskentelevien ihmisten viihtyvyyteen ja terveyteen.

– Tutkittaessa puun sisäilmavaikutuksia, on havaittu myönteisiä vaikutuksia työyhteisön viihtyvyyteen. Kun puu on esillä tavallisessa toimistossa, se on esteettisesti kaunis, hiljainen ja tekee luovan ympäristöystävällisen tilan. Tämä on muuttamassa asenteita puurakentamista kohtaan myönteiseksi.

Kanadassa ympäristötietoisuus kasvattaa puurakentamista

Beaulieun mukaan tutkimuslaitos FPInnovations on arvioinut, että jopa 80 prosenttia kaikesta rakentamista voisi tulevaisuudessa olla puuta. – Ilmastomuutos ja ympäristötekijöiden kasvu ovat lisänneet kiinnostusta puurakentamista kohtaan myös suunnittelijoiden ja arkkitehtien keskuudessa.

– Energiatehokkuudelle ja rakentamisen päästöille on asetettava selkeät tavoitteet ja mitattavat kriteerit sekä keinot millä niihin päästään.

Tavoitteena voisi olla esimerkiksi se, että rakentaminen saa tuottaa yhden kilon verran hiilipäästöjä neliömetriä kohden. Tämän toteuttamiseksi tulee uudistaa rakentamisen säädöksiä ja siirtyä yhä enemmän taulukkomitoituksista toiminallisuuteen.

Seuraavat kehittämisen askeleet liittyvät Beaulieun mukaan siihen, että lapset ja nuoret ymmärtäisivät rakentamisen materiaalien vaikutuksen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. – Lasten tietoisuuden kasvu vaatii oikeaa tietoa puun käytön mahdollisuuksista hiilen sidonnassa. Nyt meille tulee soittoja lasten vanhemmilta ja niissä toivotaan toimia puukoulujen rakentamiseksi.

– Puurakentamisen markkina kasvaa kovaa vauhtia. Se perustuu massiivipuuhun ja siihen perustuvien ratkaisujen käyttöön. Tarvitsemme lisää tuotantoa ja uusia ratkaisuja vastaamaan kasvavaan kysyntään. 

Cecobois tekee Beualieun mukaan työtä puurakentamisen puolesta, mutta ei lobbaa betonia vastaan. – Tavoitteena on parempia ja terveellisempiä rakennuksia. Esimerkiksi alkuperäisväestön alueilla tietoisuus puun käytöstä rakentamisessa on hyvin korkealla. Olemme rakennuttaneet alkuperäväestön kanssa yhteistyössä esimerkiksi massiivipuisen hotelli-ravintolan ja seuraavaksi on tulossa 600 oppilaan koulun.

Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa Kanadan puurakentamisen ajankohtaisia trendejä käsittelevää juttusarjaa. Sarjassa haastatellaan poliittisia päättäjiä, tutkijoita, promootio-organisaation edustajia, arkkitehtejä, puutuotealan yrityksiä ja rakentajia. Näistä tapaamisista ja keskusteluista Puuinfo julkaisee artikkelikokonaisuuksien sarjan. 

Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.