Katrinebergin alueesta suunnitellaan 2030-luvun kestävä pientaloalue arvokkaaseen kulttuurimaisemaan
Vantaan Seutulassa sijaitseva Katrinebergin alue on maisemallisesti ja historiallisesti arvokas alue, jonka rakennetun ympäristön kerroksiin lukeutuvat niin 300-vuotias Katrinebergin kartano kuin 1950-luvun lopulta peräisin oleva Katriinan sairaalan kokonaisuus. Alueelle on laadittu kehityskuva, johon on kirjattu muun muassa arkkitehtuurin periaatteita:
- Kartanon läheisyyteen mahdollisesti toteutettavat uudisrakennukset on sovitettava kartanon arkkitehtuurin ehdoilla ja suunnittelussa on konsultoitava museoviranomaista.
- Alueelle rakennetaan puurakenteisia asuinrakennuksia, joiden kerrosluku on pääasiassa 2 kerrosta. Pisteittäisesti, esimerkiksi Katriinantien varressa, voidaan tutkia kolmikerroksisen rakentamisen sallimista.
- Rakennusten julkisivujen ja kattojen värit noudattavat perinnerakennuksille ominaista, maanläheistä värimaailmaa.
Vantaan kaupunki järjestää yleisen, kansainvälisen ideakilpailun Katrinebergin alueen suunnittelusta yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa. Tavoitteena on suunnitella sekä täydentää historiallista rakennettua ympäristöä.
Kilpailun tavoitteena on suunnitella toiminnallisesti monipuolinen, kestävä Katrinebergin kylä, joka muodostuu innovatiivisesti hyödynnetystä nykyisestä rakennuskannasta sekä sen lomaan sijoitetusta, arvokkaaseen ympäristöön sopivasta pientalopainotteisesta täydennysrakentamisesta. Tavoitteena on vehreä, kävelijän näkökulmasta miellyttävä ja vaihteleva kylämäinen ympäristö. Kilpailun lähtökohtana on todettujen rakennusperinnön ja maisemallisten arvojen huomioiminen sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen alueella. Kilpailulla haetaan ratkaisuja, jotka toteuttavat Vantaan kaupungin hiilineutraalisuustavoitetta 2030. Kilpailun sisäänjättö on 28.6.2024.