Puukerrostalot uudistavat Montrealin vanhan keskustan
Rakennusinsinööri Felix-Oliver Daoust Sotramont-yhtiöstä toimii projektipäällikkönä Montrealin keskustaan nousevan maailman suurimman puukerroskohteen rakentamisessa. Koko hankkeen toteuttaminen on kestänyt 18 kuukautta.
– Näin suuren hankkeen toteuttaminen puolessatoista vuodessa on todella nopeaa.
Kaksi kolmesta rakennuksesta pystyimme puurakenteiden osalta rakentamaan kesällä. Kolmannessa rakennuksessa lämmitimme rakenteita ennen ulkoseinien asentamista, koska emme halunneet ongelmia kosteuden kanssa. Ulkoseinien asennuksessa ei ollut ongelmia, koska käytännössä liitimme valmiit tehdasvalmisteiset osat yhteen.
Rakennuskohde sijaitsee Montrealin ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä, pilvenpiirtäjien varjossa ja NHL-joukkue Montreal Canadiensin kotihallin naapurustossa. Alue on vanhaa teollisuusaluetta, johon nousee nyt paljon uutta rakennuskantaa.
– Nämä puukerrostalot erottuvat vahvasti ympäristöstä, kun ympärillä on vanhaa ja uutta betonirakentamista. Asuntoja kohtaan oli suurta kiinnostusta, koska talojen sijainti on erinomainen ja myös puurakentaminen houkutteli uusia asukkaita.
Puurakentamisen osien esivalmistus mahdollisti nopean rakentamisen
Daoustin mukaan rakennushankkeen toteuttaa pieni asennustiimi, jolla on apuna alihankkijoita. Kohteen rakennuskustannukset olivat hieman korkeammat kuin perinteisessä rakentamisessa. Kustannusero tuli kalliimmasta välipohjarakenteesta ja CLT-massiivipuuelementtien suojauksesta.
Toisaalta puurakentamisesta tuli vastaavasti merkittäviä kustannussäästöjä. – Rakentaminen massiivipuuelementeistä erosi perinteisestä rakentamisesta erityisesti nopeudessa, kun ei tarvinnut odottaa betonin kuivumista. Kaikki esivalmistetut puiset elementit ja pilarit sopivat asennuksessa täydellisesti paikoilleen, minkä seurauksena viimeistelytöitä jouduttiin tekemään paikan päällä vain vähän.
Dauost kuvaa kohteen rakentamista hienoksi projektiksi. – Oli mielenkiintoista nähdä, että puisten pilarien ja palkkien asentamisessa oli samankaltaisuuksia teräsrakenteiden asentamiseen. Esivalmistetut elementit olivat helppoja ja nopeita asentaa. Puurakenteiden esivalmistus ja täsmälliset toimitukset nopeuttivat rakentamista ja lyhensivät työmaan odotusaikoja. Esivalmistusta tulee edelleen kehittää. Sitä voidaan hyödyntää monissa eri kohdissa, kuten LVI- ja sähköasennuksissa, joille voidaan tehdä valmiit työstöt.
Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa
Kanadan puurakentamisen ajankohtaisia trendejä käsittelevää juttusarjaa.
Sarjassa haastatellaan poliittisia päättäjiä, tutkijoita,
promootio-organisaation edustajia, arkkitehtejä, puutuotealan yrityksiä ja
rakentajia. Näistä tapaamisista ja keskusteluista Puuinfo julkaisee
artikkelikokonaisuuksien sarjan.
Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.