16.10.2023

WithSecurelle Wood City merkitsee kestävämpää yhteiskuntaa

WithSecure on rakentanut ja ylläpitänyt luottamusta digitaaliseen yhteiskuntaan jo 35 vuoden ajan.  Luottamuksen perustana ovat arvomme: rehellisyys, laadukkuus, kokeilunhalu ja välittäminen. WithSecuren arvot eivät ole juuri muuttuneet vuosikymmenten saatossa.

Liiketoimintaympäristömme taas on mullistunut sitäkin enemmän. Muutostahti on ollut huimaa erityisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Yritykset siirtyvät kivijalasta pilveen ja uusille ekosysteemivetoisille digialustoille. Liiketoiminnasta on tullut älykästä ja datavetoista, ja vastuullisuus on olennainen osa sitä. Covid-pandemian myötä etä- ja hybridityöskentely on uusi normaali. Nämä muutokset heijastuvat vahvasti myös Wood City -projektissa. 

Olemme viime vuosina kehittäneet vastuullisuuteen liittyviä toimintatapojamme. Olemme haastatelleet yhtiömme työntekijöitä, asiakkaita ja sijoittajia ymmärtääksemme heidän toiveitaan, ja olemme pohtineet paljon sitä, millainen rooli kyberturvallisuusohjelmistoja ja -palveluja tarjoavalla yrityksellä on maapallon, ihmisten ja yhteiskunnan suojelemisessa. Haluamme varmistaa, että myös vastuullisuusasioissa toimimme parhaalla mahdollisella tavalla ympäristön, henkilöstömme ja ympäröivän yhteiskunnan kannalta. 

WithSecurelaiset ovat globaali ja monimuotoinen joukko ammattitaitoisia asiantuntijoita. Sitoudumme vahvasti henkilöstömme osallistamiseen ja ammatillisen kasvun tukemiseen, jotta voimme parhaiten hyödyntää monipuolisia näkökulmia, kokemuksia ja taitoja. Kun työntekijöidemme hyvinvointi on etusijalla, luovuus ja innovointikyky kasvaa, ja ongelmanratkaisukyky, ketteryys ja kokeiluhalukkuus paranevat. Yksi merkittävä hyvinvointiin vaikuttava tekijä löytyy juurikin Wood Citystä.  

Wood Cityssä rakennamme kestävämpää yhteiskuntaa. Se on kestävä valinta pääkonttoriimme, ja odotamme innolla näkevämme henkilöstömme ja liiketoimintamme kasvavan uudella työpaikallamme. Tavoitteenamme on luoda työympäristö, joka sopii kulttuuriimme ja tarjoaa tilan, jossa tiimimme viihtyvät.

Luottamuksen rakentaminen digitaaliseen yhteiskuntaan on osa jokapäiväistä elämäämme ja osa DNA:ta. Olemme ohjelmisto- ja palveluyritys, eikä ydinliiketoimintamme ympäristöjalanjälki ole kovin suuri. Tästä huolimatta meille on edelleen erittäin tärkeää osallistua hiilijalanjälkemme pienentämiseen. Jahtaamme nollaa.

Meille Wood City on enemmän kuin pelkkä työpaikkaprojekti tai tulevaisuuden työympäristön konsepti. Se kokoaa konkreettisesti yhteen yrityksemme mission, kulttuurin ja työelämän ja auttaa meitä kehittymään edelleen. Täällä säilytetään menneisyys ja luodaan tulevaisuus samanaikaisesti.

Charlotte Guillou
Chief People Officer, WithSecure

Charlotte Guillou mukana Puupäivässä 2.11.

Lue lisää: Puurakenteinen WithSecuren pääkonttori harjakorkeudessaan