2.7.2020

Puurakentamisella vahva poliittinen tuki Kanadassa

Kanadassa on valtiovallan voimakas tuki puun käytön edistämiselle. Käytännössä valtio ja osavaltiot yhdessä teollisuuden kanssa tukevat rahallisesti puun käytön edistämistä, erityisesti koulutusta ja tutkimusta sekä koerakentamista. Rahoitus jakautuu osapuolten kesken tasan.

Puurakentamisen edistämiselle on laadittu selkä strategia ja toimenpideohjelma, johon osapuolet ovat pitkäjänteisesti sitoutuneet. Brittiläisen Kolumbian provinssi on vahvasti sitoutunut Wood First -asetuksen toteuttamiseen, mikä mahdollistaa nyt 12-kerroksisten puukerrostalojen rakentamisen ja puun edistämisen julkisessa rakentamisessa.

Liittohallitus, provinssihallitus ja teollisuus rahoittavat yhteistyössä läheistä yhteistyötä tekevien puurakentamisen promootio-organisaatioiden ja tutkimuslaitosten toimintaa. Työnjako on selkeä ja kullekin osa-alueelle on vastuullinen toimija. Julkiset panostukset puun käytön edistämiseen ovat huomattavan korkeita. Esimerkiksi Quebecin provinssi rahoittaa paikallisen Puuinfon, Cecoboisin työtä, miljoonalla dollarilla vuodessa. Koerakentamisen aiheuttamiin lisäkustannuksiin on varattu 15 miljoonan dollarin tuki.

Julkisen vallan ja teollisuuden yhteistyön tavoitteena on lisätä suurten metsävarojen käyttöä ja jatkojalostusta, mikä synnyttää lisäarvona puurakentamiseen uusia yrityksiä, työpaikkoja, tuotteita ja ratkaisuja. Myös puurakentamisen vähähiilisyys ja ympäristöystävällisyys on keskeinen tekijä maan puurakentamisen edistämistoimien taustalla. Kanada tavoittelee myös puurakentamisen tuotteiden vientiä Yhdysvaltoihin ja Aasian maihin, missä sillä on useita vientitoimistoja.

Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa
Kanadan puurakentamisen ajankohtaisia trendejä käsittelevää juttusarjaa.
Sarjassa haastatellaan poliittisia päättäjiä, tutkijoita,
promootio-organisaation edustajia, arkkitehtejä, puutuotealan yrityksiä ja
rakentajia. Näistä tapaamisista ja keskusteluista Puuinfo julkaisee
artikkelikokonaisuuksien sarjan.

Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.