Ulkoportaat
Ulkoportaiden rakentaminen
Porras on ajaton, kaunis mutta haastava tuote. Se valmistetaan aina käyttäjäänsä varten. Suunnittelussa on huomioitava portaan käyttötarkoitus. Portaan valmistuksessa tulee noudattaa rakentamismääräyskokoelman ohjeistuksia ja määräyksiä. Noudattamalla annettuja määräyksiä ja hyväksi havaittuja toimintatapoja, valmistetaan turvallinen ja kestävä kokonaisuus.
Varmistaaksesi edellä olevien haaasteiden täyttymisen porrashankkeessa, portaalle tulee varata riittävästi tilaa jo suunnitteluvaiheessa. Ulkoportaiden rakenne tulee muotoilla niin, etteivät vesi ja kosteus pääse kerääntymään väleihin ja vesi valuu helposti pois.
Ennen perustusten tekoa kannattaa selvittää rakennuspaikan routasyvyys. Routasyvyydestä maakunnittain löytyy lisää tietoa Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.
Suunnittelu
Ulkoportaiden rakentamisessa suositellaan käytettäväksi painekyllästettyä ja/tai lämpökäsiteltyä puutavaraa, jotka antavat tavallista puutavaraa pitkäaikaisemman suojan säätilan vaihteluja ja lahoa vastaan. Painekyllästettyä ja lämpökäsiteltyä puutavaraa kannattaa käyttää, kun kohde on jatkuvasti alttiina säärasituksille. Suoraan maakosketukseen soveltuu parhaiten A-luokan painekyllästetty puutavara. Portaiden rakenteissa voi painekyllästettyä ja lämpökäsiteltyä puuta yhdistää keskenään.
Ulkoportaisiin kannattaa käyttää höyläämätöntä puutavaraa, sillä se vähentää pintojen liukkautta. Sisätilojen portaisiin käytetään hyvin kuivattua, korkealaatuista puutavaraa. Jos puutavaran kosteuspitoisuus on liian suuri, se saattaa kuivuessaan vääntyä ja halkeilla huoneenlämmössä.
Käytä vain ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kiinnikkeitä. Kaikki mitat ovat millimetreinä, ellei toisin mainita. Mitat ovat esimerkkejä. Voit hyvin vaihtaa ne saatavilla olevaa puutavaraan.
Ulkoportaiden rakenne tulee muotoilla niin, etteivät vesi ja kosteus pääse kerääntymään väleihin ja vesi valuu helposti pois. Lattiapalkkien ja -lautojen väliin voi asettaa esimerkiksi pahvisen eristeen.
Puuportaiden pintakäsittelyyn soveltuvat puuöljyt, kuultavat ja peittävät puunsuojat sekä ulkokäyttöön tarkoitetut maalit. Homekasvu voidaan ehkäistä käsittelemällä pinta homeenesto-aineella. Ilman, maalin ja maalattavan pinnan tulee olla vähintään + 5 °C ja ilman suhteellisen kosteuden on oltava alle 80 % pintakäsittelyn ja kuivumisen aikana. Pintakäsittelyaine tulee valita käyttökohteen mukaan. Lue pintakäsittelyainevalmistajan ohjeet ennen käsittelyä. Painekyllästetyn puun pintakäsittelyssä on kiinnitettävä huomiota siihen, että käsiteltävä puu on riittävän kuivaa. Keväällä rakennettu ulkoporras on riittävän kuiva pintakäsiteltäväksi loppukesällä. Jos rakennustyö ajoittuu kesään tai syksyyn, kannattaa pintakäsittely tehdä vasta seuraavana kesänä. Lämpökäsitelty puupinta suositellaan pintakäsiteltäväksi heti jo asennuksen yhteydessä. Pintakäsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota katkaisupintojen käsittelyyn, koska puu imee kosteutta luontaisesti eniten kappaleen päistä pituussuunnassa. Jos tuotteet käsitellään ennen asennusta, on kiinnityskohdat suojattava erikseen pintakäsittelyaineella asennuksen jälkeen.
Porraskaiteiden korkeus on 900 mm askelpinnasta seinää vasten. Korkeat ulkoportaat voi rakentaa päättymään myös ylätason lyhyeen sivuun.
Portaat ulkona
Portaiden sivuja kutsutaan reisipuiksi ja portaan yläpintaa askelpinnaksi. Askelmien välistä korkeuseroa kutsutaan nousuksi. Kahden peräkkäisen askelman etusärmän vaakasuoraa etäisyyttä kutsutaan etenemäksi.
Alla on esitetty RakMk F2 mukaiset vaatimukset ulkoportaiden nousuille ja etenemille
- Katettu tai lämmitetty ulkoporras: nousu ≤ 160 mm, etenemä ≥ 300 mm
- Kattamaton ulkoporras: nousu ≤ 130 mm, etenemä ≥ 390 mm
Ulkokäytössä olevien portaiden nousukulman tulee olla loivempi kuin sisäportaissa. Ulkoportaan nousukulma voi olla 18° – 23°, katetuissa tiloissa porras voi olla jyrkempi, 20° – 28°. Jotta vältettäisiin veden ja jään kerääntyminen askelman etupinnalle, voi pinnasta tehdä loivasti kaltevan (1:50, noin 1,2°).
Portaiden reisipuut valmistetaan 45 mm paksusta puutavarasta. Askelpinta voi koostua yhdestä kokoon liimatusta kappaleesta tai kahdesta erillisestä osasta, joiden paksuus on 28, 34 tai 45 mm. Mitoitus riippuu portaiden leveydestä ja käyttötarkoituksesta.
Upotetut askelmat
Tee reisipuihin urat, joihin askelmat asettuvat tiukasti. Urat peittyvät, kun askelmien etusärmät rakennetaan ulottumaan reisipuiden yli. Merkitse askelmien paikat ja paksuus suorakulman, viistokulmaimen ja terävän kynän avulla. Reisipuiden urat sahataan ja hiotaan. Jos käytät käsijyrsintä tai pyörösahaa, liikuta konetta tarkasti nauloilla tai puristimilla kiinnitettyjä rimoja myöten.
Käytä kokoonpanoon puusepänliimaa tai ulkokäyttöön sopivaa kosteudenkestävää liimaa. Rakenne kootaan niin, että jokaista askelmaa kohti on kaksi liimauspuristinta. Reisipuiden ulkoreunasta askelman sisään voi ruuvata vahvikkeeksi pitkiä ruuveja. Ulkokäytössä portaat pysyvät hyvin koossa, kun rakenteessa käytetään 10 mm paksuista kierretankoa, prikkoja ja muttereita. Kierretankoja voi ostaa rakennus- ja puutavarakaupasta.
Korkeat ulkoportaat
Rakenteen viisi tolppaa on tuettu betonista valettuihin peruspilareihin (1). Vankkaan maaperään riittävät 500–700 mm:n syvyiset tukikuopat, muutoin kuopat tulee ulottaa routarajan alapuolelle. Vala kuoppaan ensin betoninen pohjalevy. Keskelle levyä painetaan kiinni suora raudoitusrauta. Valun kovetuttua kuoppaan asetetaan 150 mm:n valumuotti ja täytetään kuoppa maalla sen ympäriltä. Sen jälkeen muotti täytetään betonilla, ja pilareihin kiinnitetään valuvaiheessa vahvat levykiinnikkeet (koko 6 x 40).
Tolpat (2) valmistetaan kahdesta kappaleesta (koko 45 x 95), jotka naulataan yhteen. Kokonaan yhtenäisillä tolpilla on taipumusta halkeiluun.
Vaakapalkkeja (3) (45 x 70-95) ja (4) (45 x 195) varten tehdään sopivat urat tolppiin (2) ja (3). Kulmiin, joissa kaksi palkkia kohtaavat, tehdään kulmaliitos A. Tolpat kiinnitetään peruspilareihin.
Kannatinlauta (6) (45 x 145) ruuvataan kiinni suoraan talon seinään. Tolppa (5) valmistetaan 45 x 95 puutavarasta ja ruuvataan kiinni ulkoseinään.
Takaosan lattiapalkit (6) (45 x 145) tuetaan kannatinlautaan. Ne kiinnitetään etusivuun palkkikenkien ja ankkurinaulojen tai -ruuvien avulla.
Palkit (3) muodostavat rungon kaidelaudoille. Vahva palkki (4) yhdistää tolpat ja muodostaa kansilaudoituksen ulkoreunan. Palkin (4) yläreunan tasolle tuleva lattia rakennetaan lattialaudoista kokoa 22–28 x 95.
Kaide jatkuu portaiden sivujen mukaisesti tolppiin asti. Kaiteen palkit asetetaan tolppiin tehtyihin loviin ja vinonaulataan kiinni. Portaiden reisipuut (8) ovat kooltaan 45 x 195–220. Jokainen askelpinta (9) koostuu kahdesta tai useammasta palasta (28 x 95 – 145). Kun palojen väliin jää 10 mm tila, on askelman etenemä yhteensä 400 mm. Askelma on tuettu pienillä kannattimilla (34 x 45), jotka liimaruuvataan kiinni reisipuiden sisäpintaan. Askelma vinonaulataan tai ruuvataan kiinni yläpuolelta tai sivulta reisipuiden läpi. Jälkimmäisessä tapauksessa käytetään ohuita ruuveja, jotka upotetaan syvälle puuhun. Jäljelle jäänyt reikä täytetään uudelleen, jotta sivusta saadaan tasainen ja miellyttävän näköinen.
Yläosastaan rappuset kiinnitetään palkkiin (4) palkkikenkien avulla. Rappusten alaosan voi tukea kahdella betonilaatalla.
Kaidelaudat ovat melko kapeita, n. 28–34 x 45–70, ja niiden väliin jätetään 15 mm rako. Lautojen alasivu sahataan vinoon, jotta vesi valuisi siltä paremmin pois (ns. tippanokka). Laudat ulottuvat joitakin senttejä sivupalkin (4) ja reisipuiden (8) alapuolelle. Vaihtoehtoisesti laudat voidaan katkaista myös hiukan ylempää. Kokeile, kumpi vaihtoehto sopii omaan taloosi parhaiten.
Lopuksi kaiteen päälle naulataan vaakatasoon lauta, koko 28–34 x 95. Yläpuoli höylätään veden poisvalumisen edistämiseksi. Tolppien päihin naulataan kiinni suojalevyt, koko 45 x 145 x 145. Myös ne muotoillaan niin, ettei vesi keräänny niiden päälle.
Matalat ulkoportaat
Portaat rakennetaan suoraan maahan, ja siksi perustan tulee olla salaojitettu ja hyvin tasoitettu. Betonilaattoja voi käyttää tukina sopivissa kohdissa.
Takasivu (10) ja sivu 45 x 195 ruuvataan kiinni talon perustukseen. Käytä seinään porattuja muovisia ruuvitulppia tai seinätulppia. Palkit (11) (45 x 70) naulataan kiinni osan (10) takaosaan ja tuetaan edestä kahteen betoniharkkoon (12), joiden korkeus on 190. Harkot tukevat lattiapalkkeja (13), jotka sahataan kokoon 50 x 125. Puurakenteiden paksuudesta riippuen voidaan lattiapalkit asetella tiiviisti tai harvempaan. Etuosan palkki (11) kiinnitetään betoniharkkoon ruuveilla tai kulmakiinnikkeillä. Aseta eristyskaistale puun ja betoniharkon väliin. Etupuolelle ja jäljellä olevalle lyhyelle sivulle naulataan peitelaudat, koko 45 x 195.
Alin askelma on muita askelmia matalampi. Kanta (14) on kooltaan 45 x 95. Etusivu (15) on kooltaan 22 x 95. Taaimmainen osa (14) ruuvataan kiinni betoniharkkoon (12) . Kulmaan asetetaan tukipalkki (17), koko 45 x 95. Jokainen askelmapinta koostuu kansilaudoista, joiden leveys on 95 – 145.
Lautojen väliin jätetään 5 mm:n tila. Käytä apuna 5 mm mittapaloja. Etummaisen laudan tulee ulottua 10 mm askelman etupinnan yli niin, että muodostuu tippanokka.
Osat (16) (45 x 145) vinonaulataan. Niiden tulee ulottua 50 mm pitkin ylemmän tason etusivua. Myös ne vinonaulataan. Keskimmäisen askelman peitoksi käytetään lautaa, jonka koko on 22 x 145.
Suorista ja tarkista portaiden osat vatupassin ja suorakulman avulla. Käytä runkoon ruostumattomia ruuveja kokoa 125–4,0, 100–3,4 ja 75–2,8. Käytä lautojen kiinnittämiseen ruostumattomia kampanauloja (75–3,1) tai ruuveja, joiden pituus on 55–75. Poraa lautojen päätyihin reiät ennen naulaamista, etteivät naulat halkaise niitä. Kun käytettyjen lautojen paksuus on 28, ensimmäisen askelman korkeudeksi tulee 123 ja muiden korkeudeksi 145.