Vanhan puutalon peruskorjaus

Sekä vanha että uusi rakennus vaatii säännöllistä huoltoa ja ylläpitoa. Esimerkiksi räystäskourut on pidettävä puhtaana lehdistä ja roskista. Säännöllisten huoltotöiden yhteydessä tulee myös rakennuksen kuntoa seurattua jatkuvasti ja mahdolliset alkavat vauriot voidaan havaita ja korjata hyvissä ajoin. Silloin vältytään suuremmilta vahingoilta ja kalliilta korjaustoimenpiteiltä. Päivitä kuntoarvio/huoltokirjaa säännöllisten huoltotöiden yhteydessä.

Kuntoarvio ja jatkuva huolto

Kuntoarvio on silmämääräisten tarkastustoimenpiteiden pohjalta laadittu asiakirja, johon kootaan havainnot eri rakennusosien teknisestä kunnosta ja toimivuudesta. Siihen on hyvä kirjata myös vuosien myötä tehdyt kunnostukset ja muutokset ja se on syytä päivittää muutaman vuoden välein, mieluummin vuosittain. Kuntoarvio toimii samalla ”huoltokirjana” ja se helpottaa tulevien korjaustoimenpiteiden ennakointia ja suunnittelua. Sen avulla arvioidaan myös, vaatiiko jokin rakennusosa perusteellisempaa selvitystä ns. kuntotutkimusta.

Perusteellisen kuntoarvion laadinnassa on hyvä käyttää apuna rakennusalan ammattilaista. Jos olet hankkimassa vanhaa taloa, sovi myyjän kanssa kuntoarvion teettämisestä molempien osapuolten hyväksymällä puolueettomalla asiantuntijalla.

Vältä ylikorjaamista. Liian pitkälle viedyt uudisrakentamisen kaltaiset korjaustoimenpiteet johtavat siihen, että vanhan rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet menetetään. Maltillinen korjaus säästää myös kustannuksia.

Keskeinen tekijä korjaustoimenpiteisiin ryhdyttäessä on selvittää vaurioiden syyt. Poista ongelman aiheuttaja, ettei vaurio uusiudu.

Kunnostus- ja korjaustyön luonne ja vaativuus

Pienehköt kunnostukset kuten pintakäsittelyt, ulkoportaiden tai verhousten osittaiset korjaukset yms. onnistuvat helposti myös teese-itse rakentajaltakin. Sen sijaan rakennuksen kantavaan runkoon kohdistuvat korjaukset tai muutokset yms. vaativat yleensä rakennusalan ammattilaisen apua. Laajamittaiset kunnostustyöt edellyttävät kuntoarviota ja asiantuntijan laatimia suunnitelmia. Selvitä myös kunnan rakennustarkastajalta, edellyttävätkö suunnitellut toimenpiteet rakennuslupaa.

Yleisohjeeksi sopii, että vanhaa arvokasta rakennusta korjatessa ja ylläpidettäessä pyritään mahdollisuuksien mukaan säilyttämään vanhoja rakennusosia ja -materiaaleja. Ensisijainen lähtökohta on arvokkaassa rakennuksessa kunnostaminen ja korjaaminen, ei uusiminen. Korjauskelvottomat rakenteet ja rakennusosat tulisi korvata rakennuksen alkuperäiseen luonteeseen sopivilla materiaaleilla ja työtavoilla.

Materiaalin vaihto toiseen tulee tehdä harkitusti. Suomessa on nykyään jo muutamilla paikkakunnilla perinteisiin rakennusosiin keskittyviä rakennustarvikemyymälöitä. Lisäksi Internetin kautta voi etsiä vanhoja kierrätettäviä rakennusosia kuten ovia, ikkunoita, heloja, kattotiiliä jne.

Vesikatto

Vesikaton kunto on kaiken A ja O. Vesikatto suojaa rakennusta sadevedeltä. Vuotava vesikatto johtaa helposti vaurioihin, jotka edellyttävät laajamittaisia, työläitä ja kalliita korjaustoimenpiteitä. Kunnosta huonokuntoiseksi havaittu vesikate tai sen osa pikimmiten. Ota huomioon erityisesti katteen saumat sekä savupiipun ja muiden läpivientien liittymät. Katteen säännöllinen huolto jatkaa sen kestoikää merkittävästi!

Mikäli joudut uusimaan vesikatteen kokonaisuudessaan, pysy alkuperäisessä katemateriaalissa mikäli mahdollista. Jos vaihdat katemateriaalin toiseen, ota huomioon, että joudut usein myös muuttamaan vesikaton alusrakenteita, räystäitä jne. Varmista myös, että katon kaltevuus on riittävä aiotulle uudelle katemateriaalille. Vesikattomateriaalin muutokselle on haettava toimenpidelupa kunnan rakennustarkastajalta.

Huolehdi korjaustoimenpiteiden yhteydessä erityisesti, että katteen ja yläpohjan lämmöneristeen väliin sekä kylmään ullakkotilaan saadaan riittävä ja toimiva tuuletus.

Katemateriaalit ja niiden kunnostus ja huolto

Selvitä vesikaton laajamittaisiin korjaustöihin ryhtyessäsi katteen valmistajalta tarkemmat ohjeet ja vaatimukset koskien katon kaltevuutta, alusrakenteita ja katteen asennusta.

Peltikatto

Perinteinen peltikatto on tehty 0,5 tai 0,6 mm paksuisesta sinkitystä pellistä saumaamalla. Puhtaana pidetty ja säännöllisesti huoltomaalattu peltikatto kestää kymmeniä vuosia. Kunnostustoimenpiteet ovat lähinnä noin 10…15 vuoden välein tehtävä huoltomaalaus sekä mahdollisesti läpivientien ja saumojen tiivistykset elastisella tiivistysmassalla. Saumattua peltikattoa voi tarvittaessa myös paikata tai uusia vain osittain.

Tiilikatto

Tiilikatot on tehty joko betonista tai poltetusta savesta valmistetuista kattotiilistä. Molempien kestoikä on peltikatteen tavoin useita kymmeniä vuosia. Myös haurastuneet tiilet voidaan uusia yksittäin. Vanhoja kattotiiliä voi tiedustella rakennustarvikkeiden kierrätyskeskuksista. Vanhoille betonikattotiilille on ominaista, että niiden pinnalle alkaa vähitellen kasvaa sammalta. Pese kate harjaamalla muutaman vuoden välein. Koska tiilikatto ei ole koskaan täysin vedenpitävä, se edellyttää aina aluskatteen käyttöä. Tarkasta tiilikaton suurehkojen korjausten yhteydessä samalla myös aluskatteen kunto!

Muotolevykate

Muotolevykatteet ovat tavallisesti profiilipelti- tai mineraalilevykatteita. Peltisten muotolevykatteiden kestoikä on samaa luokkaa kuin saumatuilla peltikatoillakin. Mineraalilevykatteiden kestoikä on noin 20…30 vuotta.

Huopakate

Huopakate tehdään tavallisesti räystään suuntaisesti limittäin asennetuin huopakaistoin tai ns. kolmiorimakatteena. Lisäksi on myös ns. palahuopakatteita. Huopakaton kestoikä on noin 20 vuotta. Huopakattoon mahdollisesti tulleet repeämät on helppo paikata tarvitsematta uusia koko katetta.

Pärekatto

Päre on perinteinen katemateriaali, jonka käyttö tänä päivänä on kuitenkin vähäistä. Nykyiset palomääräykset eivät salli pärekaton käyttöä tulisijallisissa rakennuksissa muutoin kuin erikoistapauksissa. Pärekaton kestoikä on noin 20…30 vuotta.

Perustukset ja salaojat

Vanhat ennen sotia rakennetut talot ovat tavallisesti kellarittomia, jolloin niiden perustana on matala luonnonkivisokkeli tai pilariperustus. Alapohja on tällöin ns. rossipohja, jonka alla on avoin tuulettuva ryömintätila. Perustuksia ei yleensä ole salaojitettu, eikä salaojitusta ole syytä toteuttaa jälkikäteenkään, koska voimakkaat muutokset ympäröivässä maaperässä saattavat aiheuttaa rakenteiden painumista. Huolehdi sen sijaan, että maanpinta viettää rakennuksesta poispäin eikä sokkeleiden tuuletusaukkoja ole tukittu!

Mikäli perustukset ovat joiltain osin painuneet, tarkkaile, onko painuminen pysähtynyt vai esiintyykö perustuksissa muutoksia jatkuvasti. Painunut kohta korjataan vain paikallisesti. Yläpuolisia rakenteita kohotetaan tunkilla ja painunut pilari tai sokkelin osa oikaistaan ja / tai korotetaan.

50- ja 60-luvuilta lähtien perustukset on tavallisesti salaojitettu. Perustamistapa on yleensä joko pilariperustus tai maanvarainen betonilaatta. Salaojien toimivuus on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein.

Koska perustusten korjaukset ovat tavallisesti työläitä ja kalliita toimenpiteitä, harkitse niiden tarpeellisuus ja laajuus hyvin huolellisesti. Käytä ammattilaista apuna ennen työhön ryhtymistä!

Kantavat rakenteet ja lisäeristäminen

Jos puutalon huoltoa ja ylläpitoa ei ole laiminlyöty, kantaviin rakenteisiin ei tavallisesti tule korjausta edellyttäviä vaurioita. Mahdolliset ongelmat ovatkin yleensä seurausta pitkään jatkuneesta vuotavasta vesikatosta tai muusta vesivahingosta tai aiemmista rakennusvirheistä.
Pelkkä rakenteiden lisälämmöneristäminen on yläpohjaa lukuun ottamatta tavallisesti siinä määrin työlästä, ettei se ole yleensä taloudellisesti kannattavaa. Sen sijaan, jos rakenteita joudutaan muiden kunnostustoimenpiteiden takia avaamaan, kannattaa lämmöneristeiden kunto ja määrä samalla tarkistaa.

Mahdollisten vedontunnetta aiheuttavien ilmavuotojen ehkäiseminen voidaan tavallisesti toteuttaa varsin helposti ja edullisesti parantamalla rakennuksen tiiviyttä ilmansulkupapereita käyttäen.
Lämmöneristyksiä korjattaessa tai eristettä lisättäessä käytä alkuperäisen kaltaista tai kosteusteknisiltä ominaisuuksiltaan sen kanssa yhteensopivaa eristemateriaalia. Sahanpurun ja kutterinlastun kanssa voidaan käyttää vaihtoehtoisesti esimerkiksi puukuitueristeitä.

Alapohja

Alapohjan mahdollisia kunnostustoimenpiteitä ovat lisälämmöneristämiseen liittyvät työt. Niiden toteutustapa riippuu alapohjan rakenteesta. Alapohjan kunnostus- ja eristystöiden yhteydessä huolehdi myös siitä, että lattia- ja seinärakenteen liitoskohdista saadaan tiiviit.
Katso lisäohjeita lattian pintarakenteista Puulattian asennus -oppaasta tai kysy neuvoa Asiantuntevalta Puutavarakauppiaalta.

Rossipohja

Mikäli rossipohjassa esiintyy vaurioita, esimerkiksi voimakasta painumista toisessa reunassa, saattaa syynä olla alapohjan kantavien palkkien lahovaurio. Sen saattaa aiheuttaa rossipohjan puutteellinen tuuletus (esim. tukitut tuuletusaukot) tai kantavien puurakenteiden maakosketus (liian matala ryömintätila alapohjan alla). Tällöin alapohjarakenne joudutaan avaamaan ja vaurioituneet palkit vahvistetaan tai korvataan uusilla. Työ edellyttää lattian pintakerrosten ja eristeiden purkamista.

Tarkasta alapohjan kunnostustöiden yhteydessä lämmöneristeen kunto ja määrä. Puutteellinen tai painunut eristys korjataan yksinkertaisesti eristettä lisäämällä tai korvaamalla se paremmin eristävällä eristeellä.

Maanvarainen betonilaatta

Maanvarainen betonilaatta yleistyi 1960-luvulta lähtien pientalojen ja kesämökkien alapohjarakenteena. Siinä sorakerrokselle valetun betonilaatan päälle on asennettu lattiavasat (tavallisesti 50×100, 600 mm:n välein), välit on täytetty lämmöneristeellä (yleensä mineraalivilla 50…100 mm) ja lattianpintamateriaalina on esimerkiksi pontattu lattialauta. Ko. rakenteen lisäeristäminen on mahdollista vain, jos eristettä ei ole alun perin asennettu täyttä kerrosta.

Ulkoseinä

Puurakenteisen ulkoseinän vauriot rajoittuvat tavallisesti ajan myötä tapahtuvaan maalipinnan kulumiseen ja hilseilyyn. Ulkoverhouslaudoissa saattaa esiintyä myös säärasituksen aiheuttamaa halkeilua tai lahoa. Seinän kantava runko on yleensä hyväkuntoinen, vaikka seinä ulkoisesti näyttäisikin olevan jo heikossa kunnossa. Muista myös, että pinnaltaan harmaantunut puu ei ole lahoa.

Mahdollinen vaurio seinän runkorakenteissa on tavallisesti seurausta pitkään jatkuneesta sadeveden pääsystä seinärakenteeseen (vuotava vesikatto tai vaurioituneet syöksytorvet tai räystäskourut). Myös liian matala sokkeli tai betonisokkelissa kapillaarisesti noussut kosteus saattavat vaurioittaa puurakenteisen seinän alaosaa. Ennen seinärakenteen korjausta poista vaurion aiheuttaneet tekijät.

Mikäli seinän runkorakenne (hirret tai kantavat seinärangat) on vaurioitunut, joudutaan ulkoverhous, sen alusrakenne ja rankaseinässä myös lämmöneristeet joko osittain tai kokonaan purkamaan. Hirsiseinä korjataan uusimalla vain vaurioituneet hirret. Tällöin rakennusta korotetaan tilapäisesti tunkkien avulla, jotta hirsien vaihto voidaan suorittaa.

Kaikki kunnostustöiden edellyttämät purkutyöt tehdään varovasti, ettei tarpeettomasti vahingoiteta ehjiä rakennusosia. Mikäli hirsiseinän lämmöneristävyyttä halutaan parantaa, on yksinkertainen ratkaisu lisätä sisäpuolelle 1 tai 2 kerrosta 12 tai 22 mm puukuitulevyä.

Huom! Lisälämmöneristystä suunniteltaessa ota yhteyttä rakennesuunnittelijaan.

Puukuitulevy maalataan tai tapetoidaan. Vaihtoehtoisesti voidaan hirsirungon sisäpuolelle asentaa koolaus, jonka väliin hirsipintaa vasten ruiskutetaan puukuitueriste. Eristeen päälle asennetaan ilma- ja höyrynsulku ja sen päälle sisäverhous, esimerkiksi panelointi tai edellä mainitut puukuitulevyt.

Vanhat rankarakenteiset ulkoseinät ovat tavallisesti purueristeisiä. Niissä esiintyy toisinaan eristeen painumisesta johtuvia lämpövuotoja lähinnä seinän yläosassa ja ikkunoiden alapuolella. Eristeen lisäys edellyttää seinän sisäpuolisten pintakerrosten osittaista purkamista. Ellei eristeitä uusita kokonaisuudessaan, käytä alkuperäistä eristemateriaalia ja lisää sitä tarpeellinen määrä. Jos uusit eristeet kauttaaltaan, soveltuu puurakennukseen hyvin esim. puukuitueriste. Eristeen sisäpintaan asennetaan ilman- ja höyrynsulku.

Rankarakenteisen seinän lisäeristäminen tehdään asentamalla koolaus vanhan seinärungon sisä- tai ulkopuolelle sekä vastaava määrä eristettä. Lisäeristäminen voidaan sisäpuolelta tehdä myös puukuitulevyin kuten edellä on hirsiseinän osalta esitetty.

Sisäpuolinen lisäeristäminen pienentää jossain määrin huonetilojen kokoa. Toisaalta ulkopuolinen lisäeristäminen muuttaa rakennuksen ulkonäköä (räystäät lyhenevät, ikkunasmyygit kasvavat) siinä määrin tai johtaa niin työläisiin ja laajoihin muutostöihin, ettei se ole yleensä suositeltavaa eikä taloudellisesti kannattavaa.

Tarkista lämmöneristeiden kunnostuksen yhteydessä myös ikkunoiden ja ulko-ovien tilkeraot. Tarvittaessa lisää tilkettä. Tee myös tilkitseminen alkuperäistä vastaavalla materiaalilla tai seinän lämmöneristettä vastaavilla tuotteilla. Perinteinen tilkemateriaali on ollut pellavakuiturive, mutta nykyisin on saatavana myös puukuidusta valmistettua rivettä. Polyuretaanivaahtoa ei vanhassa puurakennuksessa tulisi käyttää.

Yläpohja

Toimiva vesikatto ja hyvä yläpohjan tuuletus estävät tehokkaasti ongelmat yläpohjarakenteissa.

Tarvittaessa lämmöneristeen lisääminen yläpohjaan on helposti toteutettavissa, kunhan ullakkotila on riittävän korkea, jotta siellä mahtuu liikkumaan myös lähellä ulkoseinää. Yläpohjan lisäeristäminen on helpoin ja edullisin tapa parantaa rakennuksen lämpötaloutta edellyttäen, että rakennus on muutoin riittävästi eristetty ja ilmatiiviys on kunnossa.

Varmista, että

• ullakkotilan tuuletus ei esty
• ulkoverhouksen takana olevaa tuuletusrakoa ei tukita

Eristämällä ja sisäpuolen verhouksella saadaan korkeasta ullakkotilasta tarvittaessa lisähuoneita.

Varmista, että

• vesikatteen ja lämmöneristeen väliin tulee riittävä tuuletusväli
• harjan kohdalle tulee riittävä yhtenäinen päädyistä tuulettuva tila  (yläpohjan ontelo)
• ulkoverhouksen takana olevaa tuuletusrakoa ei tukita

Ulkoverhous

Mikäli rakennuksen ulkoverhous on alun perin toteutettu oikeaoppisesti eikä rakennuksen huolto- ja ylläpitotoimenpiteitä ole laiminlyöty, kestää julkisivulaudoitus tavallisesti kymmeniä vuosia. Onkin arvioitu, että säärasitus kuluttaa puupintaa sadassa vuodessa vain muutamia millejä.
Mikäli ulkoverhouksessa kuitenkin havaitaan kunnostusta edellyttäviä vaurioita, riittää tavallisesti huonokuntoisimpien lautojen uusiminen. Mikäli vaurioita esiintyy runsaasti, voidaan verhous uusia vain kyseisen julkisivun osalta. Rakennuksen kaikkien julkisivujen uudelleen verhoilu on harvoin tarpeellista.

Ulkoverhouksen paikkauskorjaukset tai osittainen lautojen vaihto tehdään käyttäen mitoiltaan ja poikkileikkausmuodoltaan alkuperäistä vastaavaa verhouslautaa. Myös tilanteessa, jossa rakennuksen koko ulkoverhous joudutaan uusimaan, valitse rakennuksen alkuperäiseen luonteeseen sopiva, tavallisesti alkuperäistä vastaava ulkoverhous. Ulkoverhouksen muutos edellyttää, kuten vesikatteen muutoskin, kunnan rakennustarkastajalta haettavaa toimenpidelupaa.

Verhouksen korjaustöiden yhteydessä tarkasta myös ulkoseinän tuulensuojan kunto. Tarvittaessa voidaan lisätä tuulensuojana toimiva rakennuspaperi (tervapaperi) tai tuulensuojalevy (säänkestävä 12 mm paksu puukuitulevy).

Toimivan ja pitkäikäisen ulkoverhouksen edellytyksiä:

• käytä riittävän paksua verhouslautaa, suositeltava paksuus 28 mm
• vältä jatkoksia
• muotoile verhouksen alareuna tippanokaksi
• ulkoverhouksen takana vähintään 20 mm alhaalta ylös avoin  tuuletusrako
• ulkoverhouksen alareuna vähintään 300 mm, suositus 500 mm,  maanpintaa ylempänä
• toimivat ikkunoiden vesipellit ja listoitukset / vuorilaudat
  • toimivat sadevesikourut ja syöksytorvet
  • räystäiden leveys vähintään 300 mm, mieluummin 600 mm
  • ulkoverhouksen säännöllinen huoltomaalaus

Ikkunat

Ikkunarakenteet on vanhoissa rakennuksissa tehty yleensä tiheäsyisestä sydänpuusta. Säännöllisesti huollettuna ne kestävät yleensä vuosikymmeniä. Ikkunoiden huolto- ja kunnostustoimenpiteisiin sisältyy karmin ja puitteiden lisäksi myös ulkopuolen vuorilaudat ja sisäpuolinen listoitus. Ulkopuoliset vuorilaudat sekä etenkin ikkunan yläpuolinen vesilauta ja alapuolinen vesipelti tai -lauta on hyvä pitää kunnossa, jotta estetään sadeveden pääsy sekä ikkunan tilkerakoon että seinärakenteeseen. Ikkunapellin kaltevuuden tulee olla vähintään 30°. Ikkunapuitteiden sekä tilkeraon toimiva tiivistys vähentävät merkittävästi vedontunnetta ja parantavat rakennuksen lämpötaloutta.

Jos ikkunarakenteissa esiintyy vaurioita, selvitä voidaanko ikkuna kunnostaa vaurioitunut kohta korjaamalla. Mikäli huonokuntoisia ikkunoita joudutaan vaihtamaan uusiin, valitse uudet ikkunat siten, että ne ovat kooltaan, puitejaoltaan ja materiaaleiltaan alkuperäisiä vastaavia ja rakennuksen luonteeseen sopivia. Tämän päivän teollisesti valmistettavat ja uudisrakentamiseen tarkoitetut ikkunat eivät välttämättä ole tyylillisesti sopivia vanhoissa rakennuksissa käytettäviksi. Nykyiset ikkunat ovat esimerkiksi poikkeuksetta sisään-sisään -aukeavia (sekä ulko- että sisäpuite avautuvat sisäänpäin), kun taas vielä 1950-luvulle saakka käytettiin tavallisesti sisään-ulos -aukeavia ikkunoita (sisäpuite avautuu sisäänpäin ja ulkopuite ulospäin). Jo tällainen muutos ikkunoiden avautumisessa saattaa vanhassa rakennuksessa häiritsevästi turmella usein juuri pienten yksityiskohtien myötä syntyvää ja muutoksille herkkää yleisilmettä.

Sisäverhous

Sisäverhouksiin kohdistuu tavallisesti vain normaalista käytöstä ja asumisesta aiheutuva rasitus. Kulutuksen mukaan pintoja ja pintamateriaaleja joudutaan ajoittain huoltamaan ja kunnostamaan sekä uusimaan. Tavallisesti selvitään kuitenkin pelkällä pintakäsittelyllä. Pintarakenteet joudutaan uusimaan lähinnä vain laajempien muutos- tai kunnostustöiden yhteydessä, esimerkiksi huonejakoa muutettaessa, rakenteita lisälämmöneristettäessä tms.

• Lattiamateriaalina on perinteisesti käytetty höylättyä lautaa  joko käsittelemättömänä tai maalattuna.
• Perinteisiä seinäpintojen sisäverhousmateriaaleja ovat pinkopahvi,  tapetti sekä puolipaneeli.
• Kattopinnoissa perinteisiä ratkaisuja ovat olleet niinikään pinkopahvi  tai maalattu paperi sekä maalattu tai lakattu lautaverhous.

Harkitse sisäverhousmateriaalin vaihtaminen aina huolellisesti ja tapauskohtaisesti. Kysy Asiantuntevalta Puutavarakauppiaalta vaihtoehtoja ja vanhanaikaisempia profiilimalleja.

Pintakäsittely / huoltomaalaus

Ulkoverhouksen huoltomaalaus

Puujulkisivun huoltomaalaus tulee ajankohtaiseksi, kun edellinen käsittely on siinä määrin kulunut tai vaurioitunut, että se on menettänyt esteettisen tai suojaavan merkityksensä. Noudata aina pintakäsittelyaineiden valmistajien ohjeita.

Jos ehjällä maalipinnalla esiintyy homesieniä tai levää, ne voidaan yleensä poistaa pelkällä pesulla. Lopputuloksesta saadaan kuitenkin pysyvämpi, jos pesty pinta lisäksi maalataan. Sieni- ja leväkasvustoa esiintyy yleensä pinnoilla, joiden läheisyydessä on rehevää kasvillisuutta.

Huoltomaalauksen tarve vaihtelee eri julkisivuilla ilmansuuntien mukaan. Eteläjulkisivulla maalipinnan kestoikä on lyhyempi kuin pohjoissivulla. Huoltomaalaus voidaan tehdä vain niille seinäpinnoille, jotka ovat välittömästi kunnostuksen tarpeessa. Muista kuitenkin, että vaikka käytetään samaa väriä ja maalityyppiä, uusi maalipinta todennäköisesti poikkeaa silmin havaittavasti vanhasta ja useimmiten jo hieman haalistuneesta maalipinnasta.

Valitse ulkoverhouksen värisävy siten, että se soveltuu hyvin ympäristöönsä ja rakennuksen alkuperäiseen luonteeseen. Värisävyn muutos tulisi tehdä harkiten lähinnä silloin, kun rakennus on jossain vaiheessa maalattu alkuperäisestä väristä poikkeavalla ja huonosti rakennuksen vanhaan luonteeseen sopivalla sävyllä. Tarkista, vaatiiko julkisivun värisävyn muutos toimenpideluvan kuntasi rakennustarkastajalta.

Huoltomaalausvälit vaihtelevat eri maalituotteilla. Myös ympäristöolosuhteet aiheuttavat vaihtelua maalipinnan kestävyydelle. Yleissääntö on, että peittomaaleilla saavutetaan pitempi käsittelyväli kuin kuultavilla puunsuojilla. Tämä johtuu peittomaalien paremmasta peittävyydestä ja suuremmasta kalvon paksuudesta.

Sopivin ajankohta maalaustöille on toukokuun alusta syyskuulle. Suora auringonpaiste on yleensä haitaksi, koska maali kuivuu liian nopeasti. Sateen jälkeen on puupintojen annettava kuivua riittävästi.
Tee maalaus sivellintyönä, jotta maali tarttuu kunnolla puupintaan.

Huoltomaalaukseen ryhtyessäsi selvitä aikaisemmat käsittelyt ja käytetyt maalityypit. Valitse maalityypiksi sama, jota aikaisemminkin on käytetty, edellyttäen, että alunperin on valittu tarkoitukseen soveltuva maalityyppi. Muussa tapauksessa vanha maali on poistettava kauttaaltaan. Kaikissa vaiheissa, mutta etenkin esikäsittelyjen osalta, työn huolellisuus ja perusteellisuus on erittäin tärkeää.

Koska aikaisemmin käytetyn maalityypin selvittäminen voi olla vaikeaa, merkitse aina maalaustyön yhteydessä käytetty maalityyppi tai maalausyhdistelmä (ja värisävy) johonkin huomaamattomaan, mutta helposti löydettävään kohtaan rakennuksessa.

Ohjeita vanhan maalauskäsittelyn selvittämiseen:

Vanhalle öljymaalipinnalle on ominaista:

• himmeä, hieman jauhemainen pinta
• pinnan hienojakoinen verkkomainen halkeilu

Vanhalle dispersiomaalipinnalle (lateksille) on ominaista:

• himmentynyt kiilto
• pinnan halkeilu ja maalin kalvomainen irtoaminen alustastaan
• lisäksi dispersiomaali pehmenee lämmitettäessä ja poltettaessa se  muodostaa “kumimaisen” tuoksun

Esikäsittely

Jos vanha maalipinta on ehjä, riittää tavallisesti pölyn ja lian poisto harjaamalla sekä pesu ja huuhtelu. Poista kuluneesta tai vaurioituneesta maalipinnasta kaikki hilseilevä ja lohkeileva maali teräskaapimella. Poista myös sellainen ehjä maalikalvo, joka on heikosti kiinni alustassaan. Harjaa lisäksi vanhat maalipinnat kauttaaltaan teräsharjalla. Hio ikkunapuitteet ja vastaavat pinnat hiekkapaperilla.

Pesu

Mekaanisen puhdistuksen jälkeen pese maalattavat pinnat samalla harjaten. Pesu tehdään mieluiten käsin ja käytettävä pesuliuos valitaan maalinvalmistajan ohjeiden mukaan.

Mikäli käytät painepesulaitetta huolehdi, ettei vettä pääse tunkeutumaan verhouksen taustarakenteisiin. Painepesu edellyttää myös käsin tehtyä pesua pidempää kuivumisaikaa.

Pohjustus

Pohjustusaine määräytyy sekä alustan että valitun pintakäsittelyaineen perusteella:

• puunsuojat soveltuvat vain sellaisten pintojen pohjustukseen,  joista vanha maali on kokonaan poistettu
• öljy- ja alkydiöljypohjamaalit soveltuvat aiemmin samantyyppisillä maaleilla maalattujen pintojen pohjustukseen
• sinkkivalkoispohjamaali soveltuu vain pinnoille, joista vanha maali on kokonaan poistettu ja jotka on tarkoitus maalata pellavaöljymaalilla
• keittomaali (punamulta) ei tarvitse pohjustusta

Pintamaalaus

Öljy- ja alkydiöljymaalit soveltuvat parhaiten aiemmin vastaavilla maalituotteilla käsitellyille puupinnoille. Niitä voidaan kuitenkin käyttää myös aikaisemmin dispersiomaaleilla (lateksilla) tai liuoteohenteisilla puunsuojilla käsitellyille pinnoille.

Pellavaöljymaali tarttuu hyvin puhdistettuun ja liituuntuneeseen maalipintaan. Kulumisen ja liituuntumisen myötä maalikerrokset eivät myöskään muodostu liian paksuksi. Pellavaöljymaalia suositellaan aiemmin vastaavalla maalituotteella käsitellylle pinnalle.

Keittomaali eli lietemaali (esimerkiksi punamultamaali) soveltuu vain aiemmin keittomaalilla käsitellylle puupinnalle. Esikäsittelyjen yhteydessä vanha maalikerros harjataan puhtaaksi esimerkiksi juuriharjalla. Mikäli vanha maalipinta ei ole kulunut kovin pahasti riittää yksi maalauskerta.

Vesi- tai liuoteohenteiset puunsuojat soveltuvat aiemmin vastaavan tyyppisellä puunsuojalla käsitellylle puualustalle. Peittävää puunsuojaa voidaan käyttää myös aiemmin kuultavalla puunsuojalla käsitellylle pinnalle mutta ei päinvastoin. Peittävä vesiohenteinen puunsuoja käy myös dispersiomaalilla maalatulle pinnalle. Liuoteohenteisia puunsuojia ei suositella aiemmin vesiohenteisilla peittävillä puunsuojilla käsitellyille pinnoille.

Sisäverhouksen huoltomaalaus

Huoltomaalaus tai -lakkaus tulee yleensä ajankohtaiseksi, kun edellinen käsittely on siinä määrin pinttynyt tai tummunut, että se on menettänyt alkuperäisen värisävyn tai kiiltoasteen tai se ei kestä enää tavanomaista puhtaanapitoa.

Lattioihin kohdistuvan kulutuksen vuoksi ne edellyttävät huoltokäsittelyä muita sisäpintoja useammin. Huoltoväli on maaleilla ja lakoilla huomattavasti pitempi kuin öljyillä tai vahoilla.

Käsittelemätöntä puupintaa voit huoltaa tarvittaessa kevyesti hiomalla joko käsin tai nauha- tai tasohiomakoneella. Kellastunut tai tummunut puu voidaan myös valkaista lipeällä tai valkaisupetsillä.

Huoltokäsittelyyn ryhtyessäsi selvitä aikaisemmat käsittelyt ja käytetyt tuotteet. Käytä samoja tuotteita kuin aiemminkin, edellyttäen että alunperin on valittu tarkoitukseen soveltuva ratkaisu. Muussa tapauksessa poista vanha pintakäsittely kauttaaltaan. Kaikissa vaiheissa, mutta etenkin esikäsittelyissä työn huolellisuus ja perusteellisuus on tärkeätä.