Puu-lehti 3/2023
Puuarkkitehtuuria ja -rakentamista
Lue e-lehtenä Puu-lehti 3/23
SISÄLTÖ 3/23
Pääkirjoitus Leader
Vain puut jäivät pystyyn
Taas on rikottu maailmalla lämpöennätyksiä, ja uutiskuvissa on nähty suurimpia tulipaloja ikinä. Hirmumyrskyjä esiintyy… Taas on rikottu maailmalla lämpöennätyksiä, ja uutiskuvissa on nähty suurimpia tulipaloja ikinä. Hirmumyrskyjä esiintyy hirmuisen usein, ja hirmuisen usein ne ovat hirmuistakin hirmuisempia. Rankkasateet vyöryttävät liejua ja huuhtelevat ihmisiä altaan. Ennätystehtailu saisi jo todellakin riittää, mutta tuhojen paheneminen ei lopu ennen kuin koko pallomme on täysin hiilineutraali. Monella teollisu
Lue lisää Lue vähemmänUutta What’s new
Puiset toimitilat ovat myös työhyvinvoinnin johtamista
Aiemmin puurakenteisia toimitiloja saatettiin pitää vahvana kannanottona ympäristön puolesta, kansallisromanttisena tai… Aiemmin puurakenteisia toimitiloja saatettiin pitää vahvana kannanottona ympäristön puolesta, kansallisromanttisena tai sisustustrendin harjalla elämisenä. Sittemmin alettiin aktiivisesti puhumaan puun terveyshyödyistä työympäristössä erityisesti sisäilmaston osalta ja miten juuri näkyvät rakenteet ovat tärkeässä roolissa aktiivisen tiedostamisen kautta. Nyt yhtäkkiä puhutaan jo puun ominaisuuksie
Lue lisää Lue vähemmänVäitöskirja: Puiset ulkoverhoukset toimivat Suomen olosuhteissa
Ulkoseinien ja kattojen alhainen lämmönläpäisevyys tukee kestävää kehitystä ja energiansäästöä, mutta kohonnut lämmöneri… Ulkoseinien ja kattojen alhainen lämmönläpäisevyys tukee kestävää kehitystä ja energiansäästöä, mutta kohonnut lämmöneristävyys voi lisätä rakenteissa esiintyviä kosteusongelmia. Rakennuksen hyvin eristetyn ulkovaipan on usein todettu toimivan hyvin, jos tarkastelu on rajoitettu vesihöyryn siirtymiseen diffuusiolla. Keväällä 2023 Aalto-yliopistossa valmistuneessa väitöstutkimuksessa arvioitii
Lue lisää Lue vähemmänDiplomityö CLT-markkinoista
Merkittävä osuus kaikista maailman päästöistä aiheutuu rakennussektorista, minkä täytyy muuttua ilmastonmuutoksen pysäyt… Merkittävä osuus kaikista maailman päästöistä aiheutuu rakennussektorista, minkä täytyy muuttua ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Päästöjä saadaan vähennettyä kehittämällä rakennustuotteita ekologisemmiksi sekä huomioimalla päästöt ja ilmastohyödyt koko tuotteiden elinkaarten ajalta. Noin kolmekymmentä vuotta sitten Itävallassa kehitettiin rakennuksen kantaviin osiin sopiva ristiinlaminoitu massi
Lue lisää Lue vähemmänIlmatiivis tyhjiöseinäelementti kosteiden tilojen rakenteisiin
Aalto-yliopistolähtöinen startup-yritys VacuumWood.tech on toteuttanut teollisesti valmistetun ilmatiiviin puisen tasoel… Aalto-yliopistolähtöinen startup-yritys VacuumWood.tech on toteuttanut teollisesti valmistetun ilmatiiviin puisen tasoelementin yhteistyössä VVR Wood Oy:n sekä Wiiste Oy:n kanssa. Kehitetty tiivis elementtiratkaisu mahdollistaa elementin tyhjiökuivauksen ensimmäisenä teknologiana maailmassa. Puurakenteinen elementti kyetään kuivaamaan rakenteisiin asennettuna ilman, että sitä joudutaan purkamaan.
Lue lisää Lue vähemmänHAMK Techille ennätysrahoitus –tutkimusaiheena suosiotaan lisäävä hybridirakentaminen
Hämeen ammattikorkeakoulu sai merkittävän rahoituksen tutkimushankkeeseen, jossa edistetään vähähiilistä hybridirakentam… Hämeen ammattikorkeakoulu sai merkittävän rahoituksen tutkimushankkeeseen, jossa edistetään vähähiilistä hybridirakentamista, hybridirakenteisiin liittyvän ekosysteemin muodostumista sekä alan yritysten kansainvälistä vientiä. Mukana HAMKin vetämässä hankkeessa on useita hybridirakentamisen suomalaisia kärkiyrityksiä sekä portugalilainen Coimbran yliopisto. Tutkimusta rahoittaa Business Finland se
Lue lisää Lue vähemmänThermowood-CLT-pilottihanke
ThermoWood-CLT ristikkolamellirakenteella on toteutettu Ähtärissä ensimmäinen moderni vapaa-ajan asunto. Projekti edusta… ThermoWood-CLT ristikkolamellirakenteella on toteutettu Ähtärissä ensimmäinen moderni vapaa-ajan asunto. Projekti edustaa uudenlaista lähestymistapaa puurakentamiseen hyödyntämällä edistyksellistä rakennusmateriaalia ja tehokkaita rakennusprosesseja. Levyissä on käytetty uutta innovaatiota yhdistää ThermoWood teollisessa CLT-levyjen valmistusprosessissa suoraan ulkopinnaksi. ThermoWood -ulkoverhou
Lue lisää Lue vähemmänJulkisen puurakentamisen kuntakiertue – kuntien haasteet ja mahdollisuudet
Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma on kuluneen vuoden aikana kiertänyt Suomen kunnissa keskustelemassa puurake… Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma on kuluneen vuoden aikana kiertänyt Suomen kunnissa keskustelemassa puurakentamisen edistämisen mahdollisuuksista mm. kaavoituksen, maapolitiikan tai hankintojen keinoin. Puurakentamisen ohjelman tavoitteena on vuoden 2023 aikana kiertää 50 kaupunkia ja kuntaa, tavata päättäjiä, virkamiehiä sekä paikallisia yrityksiä. Kevään ja kesän aikana kierrettiin
Lue lisää Lue vähemmänKaikki tiet vievät puukaupunkiin
VIERASKYNÄ Tätä kirjoittaessa maapallon asukkaista neljä miljardia eli yli puolet on kaupunkilaisia. Vuoteen 2050 mennes… VIERASKYNÄ Tätä kirjoittaessa maapallon asukkaista neljä miljardia eli yli puolet on kaupunkilaisia. Vuoteen 2050 mennessä lähes 70 %:n maailmankansalaisista uskotaan asuvan urbaaneilla alueilla. Suurten asutuskeskusten vetovoimaa vauhdittaa jo käynnistynyt ilmastonmuutos, josta on tänä kesänä 2023 nähty sääilmiöitä ympäri maailmaa. SUOMESSA TÄMÄ TARKOITTAA asutuksen keskittymistä erityisesti Hels
Lue lisää Lue vähemmänPuupalkinto 2023 ehdokkaat on valittu
Vuoden 2023 Puupalkintoehdokkaat on julkistettu ja yleisöäänestys avattu. Tämän vuoden Puupalkinto kisaan tuli 29 ehdotu… Vuoden 2023 Puupalkintoehdokkaat on julkistettu ja yleisöäänestys avattu. Tämän vuoden Puupalkinto kisaan tuli 29 ehdotusta. Tuomaristo kävi jokaisen ehdotuksen huolellisesti läpi ja valitsi näistä 12 kohdetta ehdolle vuoden 2023 Puupalkinnon saajaksi. Tänä vuonna jatkoon päässeet ehdokkaat edustavat monipuolisesti puun käyttöä. Mukana on julkisia rakennuksia, asuinrakennuksia, monitoimitiloja, ko
Lue lisää Lue vähemmänRakennettu Projects
Lukio ja kulttuuritalo Monio
Tuusulan lukio ja monitoimitalo Monio on Tuusulan Hyrylän keskustaan, Hyrylän entiselle varuskunta-alueelle ra… Tuusulan lukio ja monitoimitalo Monio on Tuusulan Hyrylän keskustaan, Hyrylän entiselle varuskunta-alueelle rakennettava uusi kulttuuritalo ja koulurakennus. Read the article in English here. Monio edustaa monitoimitalokonseptia, jossa koulurakennuksen yhteyteen keskitetään muiden julkisten toimijoiden tiloja ja tällä tavalla kaikki toimijat saavat paremmat tilat kuin mihin hei
Lue lisää Lue vähemmänHelsingin luonnontiedelukio
Rakennus sijaitsee Kumpulan kampuksella, eksaktien luonnontieteiden yliopistollisen opetuksen keskuksessa. Uusi lukio pi… Rakennus sijaitsee Kumpulan kampuksella, eksaktien luonnontieteiden yliopistollisen opetuksen keskuksessa. Uusi lukio pihoineen liittyy osaksi kampusalueen rakennetta ja toimintoja. Read the article in English here. Uudisrakennus on toteutettu korkean mäen harjalle. Lukion viisikerroksinen puurakennus on sijoitettu muiden kampuksen rakennusten tapaan tontin kadun vastaisiin rajoihin kiinni. S
Lue lisää Lue vähemmänSatama Areena
Kotkan uusi tapahtumakeskus Satama Areena sijoittuu 150 vuotta sitten puunjalostusteollisuutta palvelemaan perustettuun… Kotkan uusi tapahtumakeskus Satama Areena sijoittuu 150 vuotta sitten puunjalostusteollisuutta palvelemaan perustettuun Kantasatamaan, varsinaisen ruutukaavakaupungin reunalle. Sen hillitty ja suurpiirteinen arkkitehtuuri on sukua silloisen sataman taapeleille ja puulaivoille purjeineen, mutta yhtä lailla uudemman ajan eleettömille, metallisille halleille. Read the article in English here. Ko
Lue lisää Lue vähemmänAsuinkerrostalo Hyljetie 3
Kahden puukerrostalon hanke valmistui Espooseen osoitteeseen Hyljetie 3. Kahdessa 5-kerroksisessa rakennuksessa on yhtee… Kahden puukerrostalon hanke valmistui Espooseen osoitteeseen Hyljetie 3. Kahdessa 5-kerroksisessa rakennuksessa on yhteensä 72 asuntoa. Read the article in English here. Kokonaisuus koostuu kahdesta viisikerroksisesta keskikäytävätalosta ja piharakennuksista. Asuinrakennukset on toteutettu puurakenteisina tilaelementteinä, mikä yhdessä kaavan asettamiin reunaehtoihin on vaikuttanut rakennuste
Lue lisää Lue vähemmänAs Oy Haagan Artturi
Haagan Artturi on ekotehokas pienkerrostalo Haagassa, Helsingissä. Rakennus perustuu vuonna 2016 Woodberg Oy:n kehittämä… Haagan Artturi on ekotehokas pienkerrostalo Haagassa, Helsingissä. Rakennus perustuu vuonna 2016 Woodberg Oy:n kehittämään täydennysrakentamisen konseptiin, jonka lähtökohtana on pohjamitoiltaan pieni ja monelle tontilla sopiva pienkerrostalo. Read the article in English here. Ensimmäisessä toteutuneessa kohteessa Artturi Kanniston tiellä Haagassa konseptia kehitettiin edelleen ja rakennus pä
Lue lisää Lue vähemmänKuinka puu näkyy sisustuksessa vuonna 2023
Asuntomessut ovat vuoden kohokohta, jos puhutaan sisustustrendeistä. Tänä vuonna messut järjestettiin Loviisanlahden itä… Asuntomessut ovat vuoden kohokohta, jos puhutaan sisustustrendeistä. Tänä vuonna messut järjestettiin Loviisanlahden itärannan upeissa maisemissa, merelliseen ympäristöön rakentuvalla Kuningattarenrannan messualueella. Moni vierailijoista saapui messuille katsomaan kotien sisustusratkaisuja ja sisustuksellista värimaailmaa hakeakseen inspiraatiota oman kodin sisustukseen. Myös Puuinfo vieraili Asu
Lue lisää Lue vähemmänPuurakenteet Wood structures
Puurakenteiden eurokoodiuudistus lausuntovaiheessa
Eurokoodit ovat kantavien rakenteiden suunnittelua koskevia eurooppalaisia standardeja, jotka koostuvat tällä hetkellä 5… Eurokoodit ovat kantavien rakenteiden suunnittelua koskevia eurooppalaisia standardeja, jotka koostuvat tällä hetkellä 58 osasta. Eurokoodeissa määritellään, miten rakenteita suunnitellaan lähtien periaatteista ja kuormista yksityiskohtiin saakka. Eurokoodit muodostavat yhdessä toteutus- ja tuotestandardien kanssa yhtenäisen kokonaisuuden rakenteiden suunnittelua ja toteutusta varten. Seuraavan su
Lue lisää Lue vähemmänSuunnittelun automatisointi edistää hiiliviisasta rakentamista
Rakennushankkeen hiiliviisautta voidaan parantaa merkittävästi rakennesuunnittelun harkitulla automatisoinnilla. Uusi ty… Rakennushankkeen hiiliviisautta voidaan parantaa merkittävästi rakennesuunnittelun harkitulla automatisoinnilla. Uusi työkalu lisää rakennuttajien käsityksiä puurakentamisen mahdollisuuksista. Ei ole kaikille selvää, että halli- ja toimistorakennusten isompien rakennekokonaisuuksien tai jopa kokonaisten rakennusten automaattinen suunnittelu on mahdollista. Työkalulla voi helposti tsekata, millaise
Lue lisää Lue vähemmänOsittain jäykät liitokset toimivat myös puurakenteissa – Kauppahalli Joensuu
Perinteisesti puisten rakenneosien voimaliitokset on suunniteltu ja analysoitu joko täysin nivelinä tai toisinaan jopa t… Perinteisesti puisten rakenneosien voimaliitokset on suunniteltu ja analysoitu joko täysin nivelinä tai toisinaan jopa täysin jäykkinä, mutta todellisuudessa lähestulkoon kaikissa liitoksissa tapahtuu jonkin verran liitossiirtymiä ja -kiertymiä. Liitosten jäykkyys vaikuttaa siihen, kuinka rasitukset jakautuvat rakennemallissa ja millaisia kokonaissiirtymiä rakenteisiin muodostuu. Puurakenteissa li
Lue lisää Lue vähemmänPuun uudet muodot: kestävyyden ja tehokkuuden parantaminen DfMA-periaatteiden avulla
Puutuoteteollisuus on saanut jo jonkin aikaa nauttia puun käytön yleistymisestä kerrostalo- ja toimistorakentamisessa. K… Puutuoteteollisuus on saanut jo jonkin aikaa nauttia puun käytön yleistymisestä kerrostalo- ja toimistorakentamisessa. Koko ala miettii uudelleen prosessejaan, päivittää osaamistaan ja uudistaa toimitusketjujaan ennennäkemättömässä laajuudessa voidakseen kasvattaa puurakentamisen vakiotarjontaansa. Puutuoteteollisuus on jo osoittanut kykynsä toteuttaa taloudellisesti kilpailukykyisiä, kestäviä ja
Lue lisää Lue vähemmänPuusta From Wood
Tämän päivän hirsirakennus on energiatehokas ja se on helpompi purkaa ja siirtää kuin 100 vuotta sitten tehty hirsitalo
Rakentamisessa raaka-aineiden käyttö on merkittävää verrattuna moniin muihin teollisuudenaloihin. Joidenkin laskelmien m… Rakentamisessa raaka-aineiden käyttö on merkittävää verrattuna moniin muihin teollisuudenaloihin. Joidenkin laskelmien mukaan jopa puolet maailman erilaisista luonnonvaroista ja raaka-aineista menee rakennustuotteiden valmistukseen ja rakentamiseen. Viime vuosikymmeninä toteutuneella rakentamisen tahdilla mm. betonisorasta on tullut niukkuushyödyke useissa maissa – myös Suomessa. Tulevaisuudessa r
Lue lisää Lue vähemmänKestävä rahoitus voi laajentaa puurakentamisen rahoitusmahdollisuuksia
Puurakennushankkeiden rahoitusvaihtoehtojen tarkasteluun kannattaa sisällyttää kestävän rahoituksen instrumentit. Puurak… Puurakennushankkeiden rahoitusvaihtoehtojen tarkasteluun kannattaa sisällyttää kestävän rahoituksen instrumentit. Puurakentamisella on mahdollista pienentää rakentamisen ympäristöpäästöjä ja kasvattaa hiilikädenjälkeä, mitkä ovat positiivisia tekijöitä haettaessa rahoitusta rakennushankkeille. Rakentaminen on juuri nyt merkittävästi hidastunut Suomessa, ja rahoittajien halukkuus rahoittaa uusia ko
Lue lisää Lue vähemmänTulossa Coming
Kutomokujan päiväkoti
Helsingin Pitäjänmäkeen, suositun virkistys- ja urheilupuistoalueen kupeeseen rakentuu uusi päiväkoti. Kiinteistön raken… Helsingin Pitäjänmäkeen, suositun virkistys- ja urheilupuistoalueen kupeeseen rakentuu uusi päiväkoti. Kiinteistön rakennuttaa ja omistaa Hoivatilat Oyj. Päiväkotirakennukselle on tarvetta, sillä Helsingin nykyiset varhaiskasvatustilat eivät vastaa kysyntää. Kaksikerroksinen uudisrakennus on puurakenteinen ja se valmistuu joulukuuhun 2024 mennessä. Teksti: Petra Silvennoinen Read the article in En
Lue lisää Lue vähemmän