Metsien omistus
Metsäkiinteistöjen kokonaismäärä Suomessa on runsaat 950 000. Pinta-alasta lähes 44 prosenttia on yksityisten henkilöiden omistuksessa. Metsähallituksen omistuksen osuus on runsas kolmannes. Seuraavaksi suurimmat omistajaryhmät ovat yhtiöt (noin 7 %), kuolinpesät (noin 5 %) ja yhteismetsät (noin 3 %). Sijoitusrahastojen omistusosuus jää vielä alle prosenttiin.
Maakunnittain tarkasteltaessa yksityisten omistusosuus on suurinta, yli 70 prosenttia, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Yhtiöiden omistusosuus on merkittävintä Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Karjalassa, 15-20 prosenttia pinta-alasta. Metsähallituksen hallinnoimien valtion metsien osuus on merkittävin Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Lapissa ja Kainuussa valtio on myös suurin omistajaryhmä.
Lähde: