Metsien sertifiointi ja puun laillisuus

Kestävästi tuotettu puuraaka-aine on tuotettu siten, että metsänhoito ja puunkorjuu täyttävät metsien kestävän hoidon ja käytön vaatimukset laissa säädettyä laajemmin. Yksi keino todentaa kestävän metsätalouden vaatimusten toteutuminen on metsien sertifiointi. Vapaaehtoisella, kolmannen osapuolen varmentamalla metsäsertifioinnilla on tarkoitus tuottaa kuluttajille ja loppukäyttäjille luotettavaa tietoa puutuotteista, sekä osoittaa, että tuotteeseen on käytetty hyvin hoidetuista metsistä peräisin olevaa puuraaka-ainetta. Metsäsertifikaatti on todiste puuraaka-aineen alkuperästä.

Puu- ja paperituotteiden kulutuksen jatkuvasti kasvaessa lisääntyy myös hyötykäytöstä metsiä kohtaan aiheutuva paine. Tämän vuoksi vastuullinen ja kestävä metsien käyttö ja hoitaminen on entistä tärkeämpää. Huoli metsäluonnon monimuotoisuuden vähenemisestä oli alun perin keskeinen syy siihen, että metsien sertifiointijärjestelmien kehittäminen aloitettiin 1990-luvun alkupuolella. Metsäsertifioinnin tausta-ajatuksena on siis ollut metsien suojelun edistäminen ja niiden häviämisen hillitseminen.

Metsien sertifioinnilla pyritään varmistamaan, että metsätaloutta harjoitetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Puutuotteiden ostajille ja kuluttajille sertifikaatti toimii takuuna siitä, että tuotteiden valmistuksessa käytetty puu on peräisin kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti hoidetuista metsistä. Metsäsertifioinnilla pyritään kattamaan puutuotteen koko elinkaari metsän kasvatuksesta tuotteen valmistukseen saakka.

Käytännössä metsäsertifikaatti on kolmannen, riippumattoman osapuolen myöntämä kirjallinen todistus siitä, että metsää hoidetaan ja käytetään kestävästi tiettyjen sertifikaatissa määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Metsänomistajalle metsäsertifikaatin hankkiminen on vapaaehtoista. Nykyään merkittävät puutuotteiden ostajat usein kuitenkin edellyttävät sertifikaatin olemassaoloa.

Maailmassa on käytössä useita kymmeniä metsäsertifiointijärjestelmiä. Tunnettuja ja laajasti käytettyjä kansainvälisiä metsäsertifiointijärjestelmiä ovat:

Vuonna 1993 käyttöönotettu FSC oli ensimmäinen kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä. PEFC-sertifiointijärjestelmä perustettiin eurooppalaisten metsänomistajajärjestöjen aloitteesta FSC:n kilpailijaksi vuonna 1999. Metsätalous ja -teollisuus tukevat PEFC-järjestelmää kun taas ympäristö- ja luontojärjestöt, muun muassa WWF, ovat asettuneet FSC:n taakse.

Valtaosa Suomen talouskäytössä olevista metsistä on sertifioitu Suomen PEFC-järjestelmän mukaan. Suomen järjestelmä on hyväksytty mukaan kansainväliseen PEFC-järjestelmään vuonna 2000. 

Puun laillisuus

Suomalaiset metsäteollisuusyritykset käyttävät tuotannossaan ainoastaan laillisesti hankittua puuta. Yritykset tuntevat puun alkuperän. Raaka-aineen alkuperän tunteminen on metsien kestävän käytön perusedellytys.

EU hyväksyi vuonna 2003 toimintasuunnitelman laittoman puunkorjuun ja -kaupan torjumiseksi. Toimintasuunnitelma tunnetaan nimellä FLEGT (Forest Law Enforcement, Governance and Trade). Toimintasuunnitelmaan liittyvät mm. vapaaehtoiset kumppanuussopimukset, joiden avulla pyritään siihen, että kumppanimaasta tuodaan EU:n alueelle vain laillista puuta. EU:n FLEGT-asetuksen (2005) mukaan puun laillisuus määritellään sen maan, jossa puu on korjattu, metsänhoitoon, puunkorjuuseen ja puukauppaan liittyvän lainsäädännön mukaan. Laillisesti hankitun puuraaka-aineen vaatimusten mukaan raaka-aine on hankittava oikeushenkilöltä, jolla on laillinen oikeus puunkorjuuseen kyseisellä alueella, ja puunkorjuu ja metsänhoito on toteutettava siten, että se vastaa paikallista metsä- ja ympäristölainsäädäntöä.

FLEGT-lisätoimiasetus pyrkii torjumaan laittomasti hakatun puun ja siitä tehtyjen tuotteiden myymisen EU:ssa. Sen, joka tuo EU:hun puuta tai puutuotteita, pitää luotettavasti selvittää puun laillinen alkuperä. Puutavaran eteenpäin myyjillä on velvollisuus säilyttää dokumentit, joista käy ilmi, mistä he ovat tavaran ostaneet ja minne he ovat sen myyneet.