25.1.2023

Suomen metsät

Metsät peittävät yli 75 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. Puuntuotantoon soveltuvaa metsämaata on 20,3 miljoonaa hehtaaria ja kitumaata 2,5 miljoonaa hehtaaria.

Suomen metsät kasvavat vuosittain noin 103,5 miljoonaa kuutiometriä (VMI 13). Tilastotietojen mukaan vuonna 2021 puuston vuotuinen kokonaispoistuma oli noin 92 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuukertymä oli kaikkiaan 76 miljoonaa kuutiometriä, josta noin 87 prosenttia ohjautui metsäteollisuuden käyttöön ja 13 prosenttia energiapuuksi eli lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi.

Puuston kokonaispoistuma sisältää hakkuiden lisäksi hakkuutähteestä metsään jäävän runkopuun sekä metsään jäävän luontaisesti kuolleen runkopuun. Nämä erät olivat vuonna 2020 yhteensä noin 16 miljoonaa kuutiometriä.

Suomen metsät kuuluvat pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, jotka levittäytyvät pohjoisella pallonpuoliskolla Alaskasta Siperian kautta Kamšatkalle Kauko-idässä. Havumetsävyöhyke käsittää 40 % maailman metsistä. Vyöhykkeellä kasvaa vain muutamia puulajeja. Pohjoisessa Utsjoella ja Enontekiössä kulkee metsäraja, jonka pohjoispuolella avautuu puuton tundra

Ajantasaiset metsätilastot löytyvät Luonnonvarakeskuksen sivuilta.

Lähde:

https://mmm.fi/metsat/suomen-metsavarat