Hirsiliitosdetaljit
Asunnon sisäinen välipohjaliitos – pientalo
Välipohjapalkkien päät kannatetaan sitä varten hirsiseinään tehtyihin loviin. Palkit voidaan jättää alapuolelta näkyviin. Lattiarakenne päätetään haluttujen ominaisuuksien perusteella.
Asunnon sisäinen välipohjaliitos – kerrostalo
Välipohjapalkkien päät kannatetaan sitä varten hirsiseinään muotoiltuihin loviin. Välipohjan rakennekerrokset päätetään vaadittujen ominaisuuksien perusteella.
Rossipohjan liitos ulkoseinään ja perustuksiin
Perustusliittymässä suositellaan käytettävän alaohjauspuuta, jonka päälle myös rossipohjan palkit on helppo kiinnittää. Alin hirsi voidaan muotoilla siten, että hirsi alkaa visuaalisesti suoraan perusten päältä.
Maanvaraisen alapohjan liitos ulkoseinään
Betonilaatta tiivistetään hirttä vasten elastisella massalla. Alaohjauspuun alle oleva bitumikermi ulotetaan alapohjalaatan alle ilmavuotojen estämiseksi.
Palkkiyläpohjan liitos ulkoseinään
Liitoksen tulee mahdollistaa painuman aiheuttaman yläpohjapalkkien liike. Naulalevyristikkoyläpohjan liitos ulkoseinään ei poikkea muusta puurakentamisesta.
Ikkunan yläkarmin liitos hirsiseinään
Hirren painumavara on muotoiltu siten, että ulkopuolista peitelautaa ei tarvita. Yläkarmi on kiinnitetty ja tiivistetty painumattomaan kiinnityslankkuun. Kokoon painuvalla lämmöneristeellä täytetty painumavara on lankun yläpuolella. Sisäpuolinen peitelauta voidaan kiinnittää kiinnityslankkuun.
Ikkunan sivukarmin liitos hirsiseinään
Hirren pää on muotoiltu siten, että ulkopuolista peitelautaa ei tarvita. Sivukarmi on kiinnitetty ja tiivistetty painumattomaan karapuuhun, jopa puolestaan on kiinnitetty ja tiivistetty hirsiseinän jyrsittyyn uraan. Sisäpuolinen peitelauta voidaan kiinnittää karapuuhun.